Käväisin pohjalla

bty

Heij!

Tällä hetkellä kaikki on hyvin. Mutta maanantaista alkaen se hereillä oleva painajainen alkoi.

Mieheni voi pahoin. En muuta kerro hänestä, kun en saa. Sain niin pahan paniikkikohtauksen, että paniikki jatkui koko viikon. Käväisin jopa niin pohjalla, että uhkasin tappaa itseni. Eikä mua pelota myöntää sitä. En halua peitellä mitään. Niin pohjalla käväisin. Mutta en halua kenenkään kokevan samaa mitä minä. Kun mieheni oli kipeänä, kiljuin ku syötävä, kun hän oli todella pahassa kunnossa. Onneksi hän sai asiat kuntoon melko pian, mutta meillä vointi koheni pitkin viikkoa paremmaksi. Teksti poukkoilee asiasta toiseen, mutta tää viikko on ollut todella kamala. Käväisimme jopa sairaalassa. Mieheni sai hoitoa, mua uhkailtiin vartijoilla, kun en pystynyt lopettamaan kauhistunutta kiljumista. Taistelin itselleni sängyn, vaikka meinasivat jättää mut lattialle nukkumaan. Kauhistuttaa ajatuskin mitä sikoja ne hoitajat olivat! Kun pääsimme pois sairaalasta tiistai aamuna, tajusin ettei minusta ole töihin keskiviikkonakaan. Sen verran järkyttävä olo oli. Henkisesti ja fyysisesti. Aivan poikki. Järkyttävää.
Tuntui, ettei paniikki mennyt pitkin viikkoa pois ollenkaan. Nukuttiin pitkin päivää pitkin viikkoa. Unirytmi vähän sekaisin sen takia. Mutta paremmassa kunnossa ovat kumpikin ja mullakin paniikki lähti pois vasta perjantaina. Kun Maanantaista perjantaihin koko ajan, saatatte uskoa et kroppa on tiukilla. Oon ollu todella, todella väsynyt. Mutta nyt kun aatellaan eteenpäin elämää, niin minä ja mieheni voimme hyvin ja ei oo enää hätää. Viikolla tuntui vaa siltä, et loppuuko tää painajainen ikinä. Perjantaina pääsimme mieheni kanssa 5 päivään ulos. Se oli aivan ihana tunne pelkästään se, että kävelimme omin jaloin ulkona hengitellen raikasta ilmaa. Ihanin tunne vähään aikaan, mikä ulkoilusta tuli ❤

Nyt väsyttää sen verran, että tuumaan tähän sen, että täällä asiat hyvin, mieheni viettää huomenna vapaapäivää ja minä pirteänä nousen ylös huomenna klo: 05:45 ja pitäisi olla pitkästä aikaa töissä klo: 07:00.
Hyvää yötä! Minä menen nukkumaan.

♥:llä Ilona

Paras kihlapäivä festareilla 12.8.

mde

davdavdavdavsdrdavmdedavmdemdemdemdedavdavdavdavdav

Heij!

Nyt juttua Ylisfestareista. Kuten tavallista, en ole tälläkään kerralla hirveän aikasissa. Mutta olkoon, en jaksa pahotella, kun näin käy joka kerta 😀

Eli siis lauantaina viikko sitten olimme rakkaani kanssa Tukiyhdistyksen reissulla Nokialla Ylisfestareilla. Siellä esiintyivät Jenni Vartiainen, Elias Kaskinen, Klamydia ja Anssi Kela. Elias Kaskista emme nähneet, koska lähdimme heti festarialueelle päästyämme kahville. Miesten teki jo kahvia mieli, niin meitähän oli aikamoinen miesporukka ja sitten minä siinä porukassa ainoana naishenkilönä. Olimme odottamassa vielä kaveriamme, joka asuu Tampereella. Hän on joskus kauan sitten ollut jopa minun koulukummini ❤ Silloin kun olin 8-vuotias.

Seuraava esiintyjä Elias Kaskisen jälkeen oli Anssi Kela. Aivan ihana! ❤ Parhaimmat biisit lauloi ja oli hienoa, että ensimmäistä kertaa pääsin Anssi Kelan keikalle. Ei todellakaan ollut pettymys. Parhaimmistoa Ylisfestareilla. Valitettavaa oli kuitenkin se, että kesken keikan oli pakko hakea ruokaa , etten ihan pökertyisi kesken keikan. Sen verran keinuttava olo alkoi olla, et ei vaa kestänyt enää jäädä odottelee keikan loppua. Onneksi menimmekin, koska tarvitsimme puhelimiin lisää virtaa. Meillä kun oli kuvausvälineinä vain puhelimet. Joten parempi, että puhelimissa olisi virtaa. Olin yllättynyt miten hyvin selvisin keikoilla ilman kohtauksia. Kävimme jossain sairaalan tiloissa kenties (ainakin se paikka näytti semmoselle) lataamassa puhelimia ja mulla oli festarieväät mukana. Onneksi sinne sai tuoda eväitä. Vartijoita oli joka paikassa. Piti vielä varuiks kysäistä, että saako siellä tilassa syödä omia eväitä. Onneksi siihen ei ollut mitään estettä. Latasimme ensin mieheni puhelinta ja sitten minun, koska mieheni puhelin tarvitsi enemmän virtaa. Kävimme vessassa sillä välin ja kun kello alkoi lähennellä puolta neljää kaverini soittaa, että Anssi Kela jakaa nimmareita. Onneks olin ehtinyt saada itsekin siinä ajassa syötyä ja ladattua omaa puhelintani sen verran, että ehdimme hyvin lähteä hakemaan nimmareita. Suurin osa oli varmaankin ehtinyt saada nimmarin, koska ihmisiä ei yllätykseksemme ollut Anssin luona jonossa asti.

Kun pääsimme Anssin luokse, kerroimme meillä olevan 3v kihlajaispäivä juuri tänään 12.8. Anssi onnitteli meitä ja saimme yhteiskuvat kummatkin. Oli nii leveetä hymyy, että. Anssi is the best! ❤ Piti saada puhelimeen enemmän virtaa, joten lähdimme vielä uudemman kerran lataamaan puhelimia. Onneksi oli edes jokin paikka missä oli pistorasioita 😀 Kun olisimme tajunneet ottaa 2 puhelimen laturia, oltais selvitty paremmin, mutta kun ei, niin ei.
Jenni Vartiainen aloitti keikkansa joskus siinä neljän pintaan. Se oli parhain keikka, missä olen vähään aikaan ollut. Olisin halunnut Jennin laulavan vaikka 3 tuntia, jos oisin saanut päättää. Ihana Jenni Vartiainen! ❤ Saimme häneltäkin nimmarin ja yhteiset onnittelut vihkoomme, joka sattumalta tajusimme ottaa mukaamme. Sitä emme hävitä ikinä. Ei ikinä. Loppuilta menikin sitten vain hengaillessa kaverimme kanssa ja kuunnellen Klamydiaa. Otin mä nyt yhden kuvan Snapchattiin, mut ei se Klamydia ollut mikää hyvä minun mielestäni. Ai niin ja mainitsemisen arvoiset ovat ehdottomasti kaverikoirat, joita näimme heti festarialueen alkupäässä. Enpä oo vähää aikaa tuntenut oloani yhtä hyväksi festareilla. Parhaimmat ylisfestarit, ikinä!

Kello läheni jo ilta seitsemää, kun lähdimme festareilta pois ja Klamydia lopetti Rock’n Rollinsa. Ei sitä ois kuunnellukaa enempää. 😀
Linja-automatkalla muuten oli ihan leppoisaa, mutta sitten kun se hirmu myrsky iski, ni sillo säikähin nii pahasti, että lopun matkaa sain kärsiä pahasta paniikkikohtauksesta. Rakkaan syli lohdutti ja rauhoitti ja hänen rauhalliset sanansa. Kaverimme seurasi tilannetta vierestä ja auttoi, jos tarvitsin jotain. Mutta eipä hän paljoa pystynyt tekemään. Kyllä ehdin nahoin selvittiin kotiin, mutta pelotti sika paljon koko matkan. Pelkään muutenkin ukkosta, tiesittekö? Voisin tehdä muuten sellasen postauksen taas vaihteeksi, jossa kerron muutaman faktan itsestäni. Jospa tässä nyt sais vähän enemmän aikaiseksi blogin suhteen. Eiköhän pikku hiljaa. On ollu hiljaista, kun käynyt vähän ikävämpi juttu tässä viikolla. Kerron terveydentilastani seuraavassa postauksessa.
Myrskystä selvittiin ja aika nopeasti onneksi saimme unta, vaikka myrsky riehui ulkona. Rakkaan kainaloon oli hyvä nukahtaa pitkän ihanan kihlapäivän päätteeksi. Forever in Love! ♥ Ehdottomasti uudestaan ensvuonna samalla porukalla toivon mukaan ❤

Ulkonäköpaineita?

davdavdavdav

1495200763481 (1)IMG_20170428_092644_111

Heij!

Onko teille muillekin naisille tai jopa miehille tuttuja ulkonäköpaineet? Kasvot näyttävät omasta mielestä pyöreältä ja vyötärökin näyttää leventyneen? Aina asia ei kuitenkaan ole niin, vaikka itse sen kuvittelee olevankin totta. Olen lihava, en kelpaa tällaisena.

Itselläni olen huomannut vastaavaa, Jonain päivänä pidän itseäni nättinä ja just hyvänä tällaisena kun oon. Nyt vaan yhä useammin etsin itsestäni virheitä ja toivon hoikistuvani lisää. Ja se on tavoitteeni. Mutta en haluaisi vaan murehtia kroppaani. Silti sitä motivaatiota treenaamiseen yhä löytyy ja oon saanut ajatuksiani pois koko ajan itseni pilkkaamisesta pois. Herkuteltua on tullut paljon ja myönnän, että siitä on joka kerta tullut morkkis. Mutta silti en aio pitkään sillä ajatuksella päätäni vaivata, koska tiedän ettei ne kilot kerry yhdessä päivässä ja kun kuitenkin liikun paljon. Kuntosalilla käyn eikä todellakaan tilanteeni ole niin paha, kuin kuvittelen sen ehkä olevan.

Silti en väitä sitä, etten treenais ja haluaisi ulkonäkööni muutosta. Se vaan pitäisi saada vähän terveemmälle ajatuspohjalle työstettyä. Juuri sen takia, kun tiedän mitä nää pahat itsensä morkkaamiset ovat aikaisemminkin saaneet aikaan.

Vieläkin itselläni on ne lauseet mielessä mitä sain ulkonäöstäni joskus aikaisemmin kuulla. Sen takia kamppailen ulkonäköpaneiden kanssa. Silti tiedostan myös sen, että pystyn saamaan kroppani parempaan kuntoon jonain päivänä, se vaan vaatii tarkkaa ruokavaliota ja paljon, paljon treeniä. Kaikki muutokset, kun eivät tapahdu hetkessä. Tää painonnousukin johtuu ihan siitä, että mulle annettiin väärä lääkitys ja nyt niitä lääkityksen tuomia kiloja tässä pudotellaan. Minkäs teet. Mutta suunta tästä tilanteesta on ylös päin, eikä mitään hälyttävää kroppani kanssa ole tässä vaiheessa. Tilanne on korjattavissa.

Kirjoitan näitä ajatuksia tänne, vaikka en tiedä ottaako tästä mitään selvää, kun en itsekään osaa pukea ajatuksiani kunnolla sanoiksi. Laittakaa kommenttia, jos on jotain omakohtaista kokemusta ulkonäköpaineista. Olisi kiva saada keskustelua aikaan tähän aiheeseen liittyen! ❤ Tämä kun tuntuu somenkin vaikutuksesta olla pinnalla oleva asia.

My last Summerholidayweek

dav

davdav

Heij!

Täytyy kyllä nyt todeta, ettei oo huvittanut oikein mikään. Oon ollut täällä Kouvolassa jumissa melkeinpä koko kesälomani ajan. Ainut mihin pääsen karkuun tätä paikkaa, on Nokian Ylisfestarit. Muualle en pääse. Ja se vituttaa. Minkäs teet, kun tarvitsee joka paikkaan jonkun mukaan, ettei satu mitään. Ainaista ahdistusta ja paniikkia. Ainoan ilon toi rakkaani kotiin tuleminen, bloggaaminen turhasta, yksi retki ja nyt ne ylisfestarit. Siinähän tää loma taas oli. Eilenkin vaan ahdisti, kun ei ollut oikein tekemistä. Mut ainakin on saanut levättyä ja treenattua. Oon saanut ruokavaliota kuntoon ja syömisia muutenkin aikataulullisesti balanssiin. Ei oo huvittanut niin hirveästi kirjoittaa tännekään, kun ei mitään ideoita ole ollut. En ole shoppaillut hirveemmin. Lähinnä tulevat ostokset ovat netistä, jotka äiti mulle tilas. Sen takia, koska en itse voi edunvalvojan takia tilata netistä mitään. En oo tottunut pyytämään keltään mitään tällaisia palveluksia, joten oli vähän outoo vieläkin tuo pyytäminen, et joku mun puolesta tilaa mulle jonkun jutun. Kai siihenkin tottuu joskus?

Tää on nyt vähän tällaista tilanne katsausta vaan, kun mitään varsinaista kertomisen arvoista tänne ei tällä hetkellä ole. Eilisestä varsinkaan, kun oli niin tylsää ja illalla vaan ahdisti.

Tänään sitten ois pitkästä aikaa hierojalle meno. Jo oli aikakin, tää likka on tällä hetkellä niiiiiiiiiiiiiiiiin jumissa. Riittikö selitys? 😀 Se on nautinto, kun pääsee hierojalle. Sitten illalla ois siivoamista. Ainaki siinä riittää tekemistä.

Kuntosalia ja onnistumisia

dav

Heij!

No nyt niitä vähän mukavempia kuulumisia. Kuntosalilla on tullut käytyä ja keskiviikkona, kun oli aivan kamala kaatosade, eka kastuin läpimäräksi, kun poljin kuntosalille polkupyörälläni. No sitten äkkiä märät vaatteet vaihdoin kuntosalivaatteisiin ja eikun hikoilemaan pitkästä aikaa kuntosalille. Tuli niin hyvä fiilis jo siitä, että nousi juoksumatolle. Kun aloitin treenin, tuli todella hyvä olo ja olin onnellinen, että kaikista vaikeuksista huolimatta tällä viikolla kuitenkin pääsin salille. Tein siis vatsalihasliikkeitä ja selkälihasliikkeitä. 4×15 molempia. Alko kunnolla hapottaa jo loppu vaiheessa lihaksia. Nyt vaa tuntuu siltä, et on kevyempi olo ja syömisetkin alkavat jo olla sillä mallilla, että alkaa tuottaa tulosta. En syö enää sellasia hirveitä määriä, kuin ennen. Se tuntuu hyvältä. Oon tajunnut, että silti siinä syömisessä oli ongelmaa ja nyt sitä oon saanut kuriin vihdoin. Kunhan tää tahti pysyisi näin hyvänä, enkä menettäisi tuloksia, niin kuin viimeksi. Mutta pysytään siinä tiedossa, että nyt menee hyvin eikä anneta minkään tulla esteeksi. Ei edes paniikkihäiriön.

Todella hyvä puolentoista tunnin treeni tuli tehtyä salilla keskiviikkona ja nyt täytyy sanoa, että treeni myös tuntuu jossain. Vatsalihaksia myöten. Jee, nyt vaan täyttä vauhtia eteenpäin treeneissä. Sunnuntaina tällä viikolla alkaa työohjaajamme jumppa uudestaan. Pitäisi sitä ennen ladata bussikortti. Ellei sitten ole niin hyvä keli, että pyöräilen Kouvolaan. Saa nähdä sitten. Oon niin iloinen, että jumppa taas alkaa. Siis se meidän crossfit ryhmä.

Ihan kohta alkaa taas myös sähly, ja sinne aion nyt osallistua ahkerammin. Talvella se vähän jäi. Pitäisi petrata siinä ainakin. No tällä motivaatiolla se kyllä onnistuu.

Ja niin tosiaan, jatkan edelleen lenkkeilyä. Se on niin hyvää liikuntaa sekin. Ja herkuttelutkin olen osannut jättää vähemmälle. Paitsi eilen söin yhden suklaalevyn. No ainakaan tänään ei sitten tarvitse herkutella ja voin syödä vaan terveellistä ruokaa.

Tänään on perjantai ja pitäisi käydä kaupassa. Mieheni nukkuu edelleen ja mä päätin tässä nyt sitten tulla kirjoittelemaan fiiliksiä kuntosaliurheilusta. Seuraavaksi treenaan sitten siellä crossfit ryhmässämme. Sitten olis vielä treenit maanantaina kuntosalilla ja keskiviikkona vihdoin hierojalle. Mun selkä ei oo hetkeen ollut näin jumissa, kuin nyt. Nyt on ihan pakko tehdä lihasjumeille jotain, kun ei enää venyttelytkään auta.

Eipä mulla muuta ihmeellistä. Viikko vielä lomaa ja sitten töihin tuttuun kahvilaan. On töitä ollutkin jo ikävä, myönnän.

Paniikkikohtauksia

Heij!

Joo, en oo käynyt salilla. Joo, harmittaa ihan kamalasti. Ei se siitä johdu, etten viittis tai ei huvittais lähtee vaa siitä, että tämä viikko ei alkanut hyvin. Ensinnäkin, meidän piti lähteä yhdessä mieheni kanssa salille, mut hän ei lähtenytkään. Petyin ja suutuin siitä niin pahasti, että en sitten mennyt itsekään. Päätin, että tiistaina menen sitten, kun saimme välit selviteltyä mieheni kanssa illalla ensin syömisen merkeissä. No mitä vielä, olisihan mun pitänyt tietää, että kun käyn siellä psykiatrian poliklinikalla, niistä seuraa kohtauksia taas ja paniikkia paniikin perään. No, tämäkin päivä oli paniikkia täynnä. En halua kertoa asiasta enempää, mutta tällä lailla mun viikko on alkanut. Jos vaa pääsisin nyt vihdoin huomenna sinne salille, nii ei menis tää koko viikko iha vituiks. Ärsyttää, kun paniikkihäiriö aina pilaa kaikki suunnitelmat, kun kohtauksien jälkeen on ihan rätti poikki väsynyt.

Oon sentään ollut mun ruokailuihin tosi tyytyväinen viime viikosta lähtien. Tosi hyvin menny, enkä oo ahnehtinut enää liikaa ruokaa jee! Sen ansiosta olen hoikistunutkin. Sentään yksi positiivinen asia. Tämän kyseisen alkuviikon takia ei kovin oo tehnyt mieli postailla kovin paljoa. Jospa seuraavalla kerralla tuun kirjoittamaan, kun oon vihdoin päässyt käymään siellä kuntosalilla!

Sunny days

davdavdavdavsdr

Heij!

Nyt yritän vähän ahkerammin päivittää tätä blogia ja tuntuu, että nyt sitä juttua riittää. Äskenkin tuli sellainen fiilis, et nyt sormet näppäimistölle ja kirjoittamaan jotain. Mulla on nyt oma rauha kirjoittaa, kun mies nukkuu makuuhuoneessa. Ja ensimmäiseksi haluan kirjoittaa eilisestä päivästä. Muistan vieläkin, kun jännitin aamusta saakka perjantai-iltaa, kun pääsisin näkemään mun rakkaani. Hyvin sain ajan kulumaan itsekseni kotona, mut sitten tuli kotikäynnillä taas harmiteltua vaikka mitä. Onneksi en edes muista mitä harmittelin, joka on todella hyvä juttu. En tosiaankaan halua valittaa tänne blogiin, vaikka joskus niitä huonojakin päiviä on ja ovat näkyneet täällä blogissa aika ajoin. Koitan kovasti kuitenkin, ettei minusta välittyisi teille lukijoille mitään valittaja akan mainetta. Ei sellainen ole kivaa, koska en ole mikään joka päiväinen valittaja.

Huono fiilis on aina välillä, mut eilen ja tänään on ollut todella kivaa. Kävimme kotikäynnillä kaupassa ja melkein heti sen jälkeen lähdin bussipysäkille vartuskelee linja-autoa. Bussikorttikin tyhjeni aika lailla näillä linja-automatkoilla mitä eilen oli. Onneksi tänään ei tarvitse lähteä linja-autolla mihinkään.

Odottelin ainakin puoli tuntia asemalla ja oli kyllä todella mukava yllätys, ettei juna ollut edes myöhässä, vaan täsmälleen ajoissa. Olin innoissani, kun näin rakkaani. Saatatte varmaan kuvitella, millä innolla halasin häntä ja suutelin. Äkkiä oli kuitenkin lähdettävä vaihtamaan kuulumisia läheiseen kahvilaan, ettei oltaisi junasta poistujien tiellä.

davdavdavdav

Rakkaani on palannut. Hänestä näki, että oli raskasta kantaa painavia kasseja, joten onneksi kevensin hänen taakkaansa kantamalla raskasta kassia toisesta hihnasta.

Oli todella hieno ilta eilen, kun kelikin oli mitä parhain. Kouvolan asemalla oli +30 astetta lämmintä. Ensimmäisen kerran tänä kesänä täällä päin. En ainakaan muista, että olisi kertaakaan ollut noin lämmin. Mukava yllätys tämäkin samaiselta perjantaipäivältä.

Joimme limsaa rakkaani kanssa kahvilassa ja sitten kun kello alkoi lähennellä kahtakymmentä vailla kuutta, meidän oli kiirehdittävä linja-autolle. Kotona olimme jonkin aikaa, kun olimme sopineet, että asumispalvelutyöntekijä tulee vielä käymään, kun mieheni on palannut kotiin. Ei siinä mitään ihmeellistä sitten. Onneksi kerkesimme vielä lähteä syömään rakkaani kanssa. Ihana mieheni tarjosi mulle ruoan 🙂

Emme kumpikaan olleet pitkään aikaan syöneet Burger Kingissä, niin päätimme suunnata sinne. Käytimme Burger Kingin tarjouksen, jossa sai kympillä 2 whopper ateriaa. Ja oli hyvää. Onneksi sain sen sipulin siitä pois, kun se alkaa närästää minua. Melkeinpä heti syömisen jälkeen monet Veturin liikkeet olivat menossa kiinni. En kerinnyt oikein mitään käydä katsomassa, mut jospa joku toinen päivä sitten. Onhan tässä aikaa, kun kesälomaa on jäljellä vielä 2 viikkoa. Ja muutenkin ei haittaa vaikken kerkeisi käymään kaupoilla sen ihmeemmin, kun yritän säästää rahaa.

Loppuilta menikin rakkaan vieressä sohvalla TV:tä katsellen.

Tänään olen jo käynyt 6km lenkillä ja meillä oli myös ryhmätapaaminen. Ei siellä paljon ketään ollut. Nyt aattelin, että menen rakkaani viereen lepäilemään. Kerrankin voin vaan olla, eikä ole velvollisuutta tehdä mitään, kun pyykinpesukin on vasta huomenna. Oli todella kiva muuten käydä aurinkoisessa säässä kävelyllä. Ihan parasta kesässä, kun pääsee paremmin harrastamaan liikuntaa ulkonakin. Talvella mieluummin treenaa kuntosalilla. Mut ei siinä, käyn mä nyt tulevana maanantaina mieheni kanssa kuntosalilla 🙂

Mukavaa viikonloppua teille kaikille!

Kommenttia saa laittaa. Hirveän hiljaista ollut viime aikoina kommentteiden puolella. Johtuuko se siitä, kun harvakseen kirjoitan tänne?

Kesäretkellä porukalla

davdavmdemdedavdavdavsdr

Heij!

Nyt olis sen retkipostauksen vuoro. Päätin heti aamusta alkaa kirjoittaa tätä, ettei jää ilta myöhään taas. Heräsin tänään klo: 8:20 ja en saanut sen jälkeen enää unta, vaikka yritinkin. Mut nyt siihen meidän retkeen.

Menin ensin kaverini asunnolle ja siitä lähdimme yhdessä asumispalvelukeskukselle, jossa meidän oli kokoonnuttava ensin. Ja olin oikeastaan tyytyväinen, että päätin mennä sinne ensin, etten vaan mene väärään paikkaan 😀 Joten tämä oli todella hyvä ja oikea päätös. En eksynyt väärille teille 😀

Tulimme bussipysäkille kahden jälkeen iltapäivällä ja siellähän muut halukkaat retkelle lähtijät jo oottivat, paitsi omilla autoillaan kulkevat työntekijät. Olin niin iloinen, kun mun oma työntekijä oli vieläpä sanonut, että kyllä Ilona osaa paikan päälle. Hahah, ois ihme jos en osais 😀 Tosin kun piti retken jälkeen neuvoa autoilevalle kaverille reitti, ni eksyttii 😀 Meinasin ajaa meidät Myllykoskelle haha:D No joo, tällanen aasin silta, jatketaan itse aiheeseen.

Bussimatkalla mulle tuli huono olo. Tajusin, että ehkä kuitenkin olisi pitänyt syödä ennen reissuun lähtöä. No enpä syönyt ja sain syyttää ihan itseäni siitä, että mulle oli tullut huono olo. Minkäs teet. Piti vaan yrittää kestää jotenkin. No en pyörtynyt kuitenkaan.

Perillä muut menivät frisbee golfaamaan ja me muut pelasimme kaikenlaisia muita pihapelejä. Ensin ryhmässä teimme kriketti radan. Jokainen vuorollaan löi palloa ja meillä meni aika hyvin. Hauskaa oli. Kiusoittelin kaveria tämän tästä, mut kylhän se lopulta osui omaan nilkkaan. 😀

Kriketin jälkeen näimme koiria koirapuistossa. Oli muuten ihania! Pääsin leikkimään kuvassa olevan koiran kanssa. Hän oli niin suloinen ja todella energinen. Meistä tuli heti kaverit. Voi suloisuus!♥

Mua ei meinannut saada enää edes pois koirapuistosta koirien luota. Mut lopulta suostuin lähtemään, kun koirien omistajatkin lähtivät samalla kertaa pois puistosta autolle.

Odotellessamme muuta porukkaa pelasimme kourupalloa. Se oli kivaa ja en olis ikinä uskonut, että saisin sen pallon jopa kiinni. Mulle ja rakkaalleni täytyy tollanen hommata, mahtava peli! 😀 Lopulta porukat tuli frisbee golfaamasta ja me kävelimme Tykkimäen saunalle. Siellä pääsimme uimaan ja saunomaan heti alkutekijöiksi. Vain yksi asumispalvelutyöntekijä suostui uimaan meidän kanssamme. Ja mullehan kävi vedessä haaveri. Olin just menossa veteen laiturin portaita pitkin, kunnes varmaan kompuroin vähän ja löin pahasti vasemman jalan jalkapohjani rappusen reunaan. Kyllä sattu. Tein vedessä yhden kierroksen ja tulin voihkien pois. Kauempaa saunan luota mun voihkiessa yks mies huusi mulle: ”Tarviiko ambulanssin?” Naurahdin ja sanoin, ettei nyt tässä tapauksessa 😀 Vaikka mua sattu hirveesti, ei mulla nyt mikään hengen hätä ollut. Omituisinta oli se, että jalassa ei näkynyt minkäänlaisia merkkejä, että se olis edes osunut mihinkään. Silti siihen sattui järkyttävän paljon. En pystynyt varaamaan painoani sille ollenkaan ja linkutin pois laiturilta suihkuun ja vaihdoin vaatteet ja lopetin uimisen siihen paikkaan. Voi upeus 😀

No se oli sellane uintireissu. Loppu yhtä nopeasti, kuin alkoikin.

No linkutin muun porukan luokse nuotiolle ja näytin jalkaani oma työntekijälle ja muille. Ei siinä tosissaan näkynyt mitään.

Paistoimme makkaraa ja haimme juotavia tiskiltä. Silloin juoksin ja jalassa ei tuntunut enää mitään? WTF?

No joo. Kyllä se edelleen oli arka, mut ei niin kipee ku aikasemmin. Aivan mahtava reissu oli joo ja söin peräti 3 makkaraa. Ai miten niin oli nälkä?

Semmoista. Viihdyimme nuotiolla puoli kahdeksaan saakka. Kyllä kieltämättä oli iloinen ja riemukas päivä. Mutta väsytti kun kotiin pääsi.

Tästä riittää muisteltavaa vieläkin. Ihana retki! ❤

Ajatuksen virtaa

dav

dav

Heij!

On pitänyt, ja pitänyt kirjoittaa. Tulee hölmö olo, kun ei edes muista mistä täällä on kirjoittanut viimeksi. Kesäretkemme oli mahtava, siitä tulossa oma postauksensa myöhemmin.

Nyt puhun siitä, mitä yksinoleminen on ollut minulle täällä kotona.

Ensinnäkin syömättömyyttä. Tein kerran blogiini sellasen tekstin, missä kerroin, että laihduin 44 kg painoiseksi naiseksi ja se ei ollut enää kaunista. Mutta haluaisin painaa 52kg vähimmillään. Valitettavasti painan 61kg nyt ja tuntuu vaa et suunta ei mene alas päin, vaan lukema tuntuu kasvavan, vaikka väliä punnituksien välillä on. Silti hirveän kamppailun on saanut taas painon kanssa tehdä, vaikka paino lukema oli ennen niin helppoa pitää alhaalla. Nyt vaa ilmaa kerääntyy aina vaan lisää ja tuntuu et söin mä kuinka tahansa, ei muutosta näy. Onks mun pakko pitää joku saakelin karkkilakko, et olisin tyytyväinen kroppaani. Tuntuu et selluliittia on joka puolella ja kun puhun tästä ongelmastani muille, kaikki vaa sanoo ettei mun tarvitse ajatella kropastani tällä tavalla negatiivisesti. Mutta kun nykyään musta vaan tuntuu, et ei tästä tule mitään. En ole koko kesänä voinut olla tyytyväinen kroppaani täysin. Ja nyt jalkaani on tullut joku ihme vamma, kun jatkuvasti saa lotrata Voltaren Emulgel kipugeelin kanssa. Tämä on todella turhauttavaa. Tuntuu et yksin oleminen ei ole minun juttuni, kun sitä jää kotiin pähkäilemään kaiken maailman ikäviä asioita. Oon pelännyt yksin jäämistäkin, vaikka tiedän rakkaani tulevan pian kotiin. Enää 2 päivää, sitten hän on täällä.

mde

Nyt tää ajatus juoksee ympyrää. Tällaista tämä on ollut. Ei saa oikein ajatuksest kiinni kunnolla ja teksti rönsyilee. Silti tuntuu olevan niin paljon asiaa, että tämä kirjoittaminen tänne blogiin tuntuu pitkästä aikaa niin antoisalta.

Tosiaan, kun oon ollut yksin mulle on tapahtunut sellainen asia, että tarkkailen hirveästi kroppaani ja varmaan sitä kautta tullut se, ettei ruoka vaan maistu. Hirveän masentunut fiilis ja liian helposti jään kotiin pähkäilemään ja itkemään asioista. Ensinnäkin, mä en mahda sille mitään, että mun jalka on kipeä. Tälläkin hetkellä siinä on viiltävä pieni kipu, eikä tulisi mieleenkään lähteä rasittamaan sitä enémpää. Mutta mulla on ikävä kuntosalille. 😦 Mutta sekään ei ole hyvä, jos en tee mitään. Paino vaa nousee lisää. Niin kuin sitä sanotaan, kuluta se mitä syöt. Et pitäisi syödä sen verran, mitä pystyy kuluttamaan liikunnassa. Mutta kun tämä kalorien laskenta ei suju minulta vieläkään. En osaa. En tajua miten muut tekee sen. Mä tarvisin neuvoja. Mut mulla ei oo varaa personal traineriin ja se ärsyttää mua ihan hitosti. Joten ole tässä sitten ja koita selvitä syömisten kanssa, ku ei hittoakaan tiedä paljon sitä syö ja kuluttaako sitten liian vähän? En ymmärrä en.

Se tuli huomattua, että seurassa ruoka kuitenkin maistuu.´Yksinään on vaikea saada itseään syömään ollenkaan. Mut seurailen tätä tilannetta. Vaikka kuinka kuka tahansa mulle sanois, ettei mun kropassa ole vikaa, niin eikö se pitäisi olla pääasia, että mä olen itse tyytyväinen kroppaani? Ja juuri nyt, mä en ole tyytyväinen siihen ja tähän on tultava muutos.

Beautiful words ♥

Facebook sanoo joskus sen totuuden:

Ilonan Elämänkerta:

 

Hän ei ole villi. Hän vain rakastaa vapauttaan, eikä anna sydäntään vangittavan. Toisinaan tarvitsemme hänen kaltaisiaan ihmisiä, koska hänen sydämensä halut saavat omat sydämmemme liekkeihin. Hän on aina valmis kärsimään kaiken sen puolesta, mitä on joskus rakastanut. Hän on ainutlaatuinen. Hän on jumalallinen. Hän on taikaa. Eikä hänen tarvitse luulla muiden sanovan sitä uskoakseen sen todeksi. Se tekee hänestä niin kauniin.