Paranemaan päin

20160828_2006001484802112131

Heij!

Nyt tähän alkuun on todettava, että oon kiitollinen siitä, kun blogini on saanut seuraajia ja tuhannet kiitokset teille kaikille, ketkä viitsitte antaa mun postauksille kommentteja! Oon kiitollinen teille kaikille! Oon tehnyt hirveästi töitä sen eteen, että saisin blogistani kiinnostavan ja ois todella hienoa tietää, mistä te tykkäätte mun blogissa, ja mistä haluaisitte kuulla lisää? Tää on niin siistii. Oon niin oottanut, että milloin mun blogi tavoittaa lukijoita. Ihanaa! ♥
Mutta nyt siihen itse asiaan. Aloin tossa pohtimaan, että nyt kun aamulla heräsin, olo oli aika jännä. Katsoin parhaakseni jäädä kotiin vielä, koska en tiedä onko tauti lopullisesti mennyt ohi. Kurkku on vieläkin karhea ja äänestä sen kuulee. Mutta oli mahtavaa huomata, että kahvikin maistuu jo kahvilta. Hyvältä alkaa vaikuttaa. Johan sitä kärsittiinkin tän taudin kans ihan tarpeeks. Silti en uskalla mennä vielä töihin, koska niin epätasapainoinen olo vielä. Ku en tiedä onko tauti mennyt ohi. Siks vedän varman päälle, enkä mene töihin.
Kunhan nyt ajan kuluksi tulin höpisemään tulevasta syksystä. Nyt on alkaneet jo sählykerhotkin ja ties mitkä, mut en päässyt ensimmäiseen peliin mukaan, koska olin kipeenä. Eka peli pelattiin eilen. Aina tiistaisin meillä on sählyä. On niin hienoa, että pääsen olemaan monessa liikuntahommassa mukana. Rakastan treenaamista yli kaiken ja ette arvaakaan miten täpinöissäni mä olen siitä, että mä alan pikku hiljaa selviytymään flunssasta ja luultavasti ensi viikolla oon jo kuntosalilla täysi tohina päällä, kun mä lähden treenaamaan. Mut varovasti tietty alottelen ensin. Just siks, en tällä viikolla alota treenejä.
Mulla alkaa sellanen vertaistukiryhmä, jossa käsitellään FAS sairautta. En tiedä siitä juuri mitään, joten tää on hyvä, että pääsen tällaiseen osalliseksi. Ja siitä vielä piti huomauttaa, että en saa kellekään kertoa siitä mitä ryhmässä teemme tai mitä juttuja siellä puhutaan. En edes tänne blogiin, joten jos saan kysymyksiä siihen liittyen, tiedätte jo valmiiksi, etten tule vastaamaan niihin. Mutta tulinpahan nyt toteamaan sen, että sellainen juttu tiedossa, eikä siitä sen enempää.
Sitte 9.9. lauantaina pääsen töihin kahvilan pitäjäksi muiden työkavereiden kanssa urheilutapahtumaan Kouvolassa. En malta oottaa! ❤
Olisin halunnut tällä viikolla olevaan Pauliina Pakarisen ja Maijan seminaariin Helsinkiin, mutta siihen ei nyt ollut mahdollisuutta ja harmittaa pirusti vieläkin. Minkäs teet. Inhottavaa, ku ei mihkää tollasee pääse. 😦
Silti on vaa kestettävä jotenkin, kun on tääl kaupungis vaa jumissa. Ku et mihkää pääse, ellei oo aina joku turvana. No sellasta se nyt vaan on. Ollaa nii hiton varovaisia kaiken kanssa. Tiedän, tarkotetaa hyvää mut jossai se rajaki menee.
Nyt täytyy kyl mennä lepäämään. Alkaa pikkasen väsyttää. Mutta paremmin täällä menee ❤

Mainokset

Syysflunssa iski

IMG_20170602_133533_907

Heij!

Nyt kun pystyn edes istumaan, niin ajattelin tulla vihdoin kirjoittamaan tänne siitä, miksei blogini ole päivittynyt hetkeen.
Minuun iski syysflunssa ja sen kourissa olen nyt sitten kärvistellyt 5 päivää. Alkaa seinät kaatuu päälle, ku haluis jo ulos ja salille treenaamaan. Onneksi nyt ei huimaa koko aikaa ja oo huonoo oloo jatkuvasti. Kurkku on ollut kipeenä, ääni käheenä, nenä ja korvat tukossa ja päätä hiukan jomotellut. Mutta ei oo kertaakaan ollut kuumetta. Tässä kipeenä oon pitänyt hyvin ruokailuajoista kiinni  Ihme, että ruokahalu on pysynyt hyvänä. Alkaa vaa tuo tee jo tökkimään, ku liikaa juonu sitä jo. Maistoin nyt kipeenä kahvia, nii se oli hemmetin pahaa. En tykännyt yhtään. Näköjään makuaisti on vähä hakoteillä kipeenä.
Ihan sängyn pohjalle mut veti tää flunssa. Vasta tänään oon pystynyt kunnolla toimimaan. Tai no edes jotenkin. En oo viitsinyt hirveesti tehdä mitää asioita, kun pelkää et illalla on huonovointisempi. Eilen nukahdin jo kahdeksalta illalla. Ja heräsin aamulla neljältä. Onneksi sain nukuttua vielä pari tuntia. Ellei kolmekin. Päikkäritkin nukuin tänään. Varmaa univelkaa kerty. Ja muutenkin tarvitsee paljon lepoa, kun on kipee. Hirveen moni tuntuu olevan flunssassa nyt. Huvittaa, kun viikon olin sairaslomalla ja yhden viikon töissä ja nyt joutuu takasin sairaslomalle. En vaa tiedä miten pitkäks aikaa. Tää flunssa alko mulla perjantaina. Haluis vaa treenaamaan, mutta kun täytyy malttaa levätä vielä. Mut ei mulla mitään tän kummempia tällä kertaa ollut, kun ei tässä mitään erikoista ole tapahtunut. Ku kipeenä sitä nyt ei mitään jaksa tehdäkään. Mä parantelen tääl itteeni ja palaan asiaan, kun oon tervehtynyt. Ootteko te pysyneet terveinä?

Vaaka vai peili?

Heij!

Ulkonäkö asioita vielä. En oo sinut kroppani kanssa. Ja tänään vaa’alla käväisin ja järkytyin. En voi olla mitenkään ylipainon rajoilla. Vaaka huijaa. Mulle on puhuttu, että kuuluu tuijottaa enemmän sitä peiliä, kuin vaakaa. Ennen uskoin niin paljon siihen vaakaan. Mutta onko siihen enää uskominen, kun lihas painaa enemmän, kuin läski? Mulla kylkiluut paistaa läpi, joten en uskoisi vaakaan. Silti hirveet paineet vaa’an suhteen tällä hetkellä ja teen kovasti töitä tällä hetkellä herkkuhimojen kanssa. Ei mulla nyt just oo tarvetta saada suklaata, mutta iltasin tekee yleensä mieli makeaa. Ja nyt koitan viimisee saakka välttää herkkujen syömistä. Tosissaan. Enää ei olla yhtä päivää tätä mieltä ja muutellaan taas mieltä. Nyt ei leikitä kropan kanssa enää. Nyt painetaa duunia! Tosissaan ja kovaa!
Oon kyllästynyt siihen, että luovutan liian helposti ja nopeesti. Annan periksi herkkuhimolle. Kun pidän sitä liian stressaavana tehdä estoja itselleen. Joo, jos se menee liialliseksi estelyksi, se on pahasta. Mutta on sekin pahasta, jos antaa liian usein herkkuhimoille vallan. Sitten tasapainotellaan vaa’an molemmin puolin. Normaali paino vs lievästi ylipainoinen. Joo, siis olen normaali painoinen nyt, mutta olenko enää kuukauden päästä, jos jatkan samaa rataa mitä tässä kesällä oon tehnyt herkkuhimojen kanssa? Nyt riittää. Nyt ei enää tällaista. Teen tälle lihomiselle lopun. En halua, että joulukuussa peilistä tuijottaa mua 20kg lihavampi nainen. Joka silloin ei ole enää minua. En muutu laiskemmaksi. Muutun vahvemmaksi ja teen sen muutoksen, mikä olisi pitänyt tehdä jo todella paljon aikaisemmin. Nyt pysyn päätöksissäni. Nyt en anna mieliteoille valtaa.

Nyt on motivaatio niin korkeella, että onko aikasemmin näin positiivisella asenteella oltukaan?

833_10207138541916279_6757504096103540916_n

Tänään mulla on treenipäivä, kun eilen en päässyt ylitsepääsemättömän väsymyksen takia treenaamaan. Muistakaa tekin se lepo! Vaikka olisi kuinka kirjattu kalenteriin, että treeni maanantai tai mitä ikinä onkaan treeniin viittaavaa, älkää menkö treenaamaan rättipoikkiväsyneinä. Kuunnelkaa kroppaanne! Se kyllä kertoo, milloin mennään lujaa päin puuta. Tai kertoo, kun ei jaksa, ei kykene. Silloin jääkää kotiin. Levätkää. Tuloksia tulee myös levätessä. Mutta oikein syöminen, lepo ja treeni on hyvä. Syömisissä ja levossa mulla on opeteltavaa vielä runsaasti itsellänikin, joten kerron vaan tänne omalla kokemuksellani, mitä pystyn. En ole mikään tietotaituri minäkään. Ihan totta. Mut kyllä vähän maalaisjärjellä ajateltuna pääsee vähän sanomaan tännekin jotain. Olen itsekin opetellut kantapään kautta näitä asioita. Tiedän jo aika lailla omat rajani. Mutta me ihmiset olemme yksilöitä. Silti se lepo, sopiva määrä treeniä ja syöminen vaikuttavat paljon siihen mitä olen vielä itsekin balanssia opettelemassa.
Joo, tällaista ajatuksen virtaa tänne tällä kertaa. Mukavaa uutta viikkoa, voikaa hyvin! ❤

Seuraa mua täällä:

OmaInstagram

SnapChat: SnapxIlona

 

Käväisin pohjalla

bty

Heij!

Tällä hetkellä kaikki on hyvin. Mutta maanantaista alkaen se hereillä oleva painajainen alkoi.

Mieheni voi pahoin. En muuta kerro hänestä, kun en saa. Sain niin pahan paniikkikohtauksen, että paniikki jatkui koko viikon. Käväisin jopa niin pohjalla, että uhkasin tappaa itseni. Eikä mua pelota myöntää sitä. En halua peitellä mitään. Niin pohjalla käväisin. Mutta en halua kenenkään kokevan samaa mitä minä. Kun mieheni oli kipeänä, kiljuin ku syötävä, kun hän oli todella pahassa kunnossa. Onneksi hän sai asiat kuntoon melko pian, mutta meillä vointi koheni pitkin viikkoa paremmaksi. Teksti poukkoilee asiasta toiseen, mutta tää viikko on ollut todella kamala. Käväisimme jopa sairaalassa. Mieheni sai hoitoa, mua uhkailtiin vartijoilla, kun en pystynyt lopettamaan kauhistunutta kiljumista. Taistelin itselleni sängyn, vaikka meinasivat jättää mut lattialle nukkumaan. Kauhistuttaa ajatuskin mitä sikoja ne hoitajat olivat! Kun pääsimme pois sairaalasta tiistai aamuna, tajusin ettei minusta ole töihin keskiviikkonakaan. Sen verran järkyttävä olo oli. Henkisesti ja fyysisesti. Aivan poikki. Järkyttävää.
Tuntui, ettei paniikki mennyt pitkin viikkoa pois ollenkaan. Nukuttiin pitkin päivää pitkin viikkoa. Unirytmi vähän sekaisin sen takia. Mutta paremmassa kunnossa ovat kumpikin ja mullakin paniikki lähti pois vasta perjantaina. Kun Maanantaista perjantaihin koko ajan, saatatte uskoa et kroppa on tiukilla. Oon ollu todella, todella väsynyt. Mutta nyt kun aatellaan eteenpäin elämää, niin minä ja mieheni voimme hyvin ja ei oo enää hätää. Viikolla tuntui vaa siltä, et loppuuko tää painajainen ikinä. Perjantaina pääsimme mieheni kanssa 5 päivään ulos. Se oli aivan ihana tunne pelkästään se, että kävelimme omin jaloin ulkona hengitellen raikasta ilmaa. Ihanin tunne vähään aikaan, mikä ulkoilusta tuli ❤

Nyt väsyttää sen verran, että tuumaan tähän sen, että täällä asiat hyvin, mieheni viettää huomenna vapaapäivää ja minä pirteänä nousen ylös huomenna klo: 05:45 ja pitäisi olla pitkästä aikaa töissä klo: 07:00.
Hyvää yötä! Minä menen nukkumaan.

♥:llä Ilona

Paras kihlapäivä festareilla 12.8.

mde

davdavdavdavsdrdavmdedavmdemdemdemdedavdavdavdavdav

Heij!

Nyt juttua Ylisfestareista. Kuten tavallista, en ole tälläkään kerralla hirveän aikasissa. Mutta olkoon, en jaksa pahotella, kun näin käy joka kerta 😀

Eli siis lauantaina viikko sitten olimme rakkaani kanssa Tukiyhdistyksen reissulla Nokialla Ylisfestareilla. Siellä esiintyivät Jenni Vartiainen, Elias Kaskinen, Klamydia ja Anssi Kela. Elias Kaskista emme nähneet, koska lähdimme heti festarialueelle päästyämme kahville. Miesten teki jo kahvia mieli, niin meitähän oli aikamoinen miesporukka ja sitten minä siinä porukassa ainoana naishenkilönä. Olimme odottamassa vielä kaveriamme, joka asuu Tampereella. Hän on joskus kauan sitten ollut jopa minun koulukummini ❤ Silloin kun olin 8-vuotias.

Seuraava esiintyjä Elias Kaskisen jälkeen oli Anssi Kela. Aivan ihana! ❤ Parhaimmat biisit lauloi ja oli hienoa, että ensimmäistä kertaa pääsin Anssi Kelan keikalle. Ei todellakaan ollut pettymys. Parhaimmistoa Ylisfestareilla. Valitettavaa oli kuitenkin se, että kesken keikan oli pakko hakea ruokaa , etten ihan pökertyisi kesken keikan. Sen verran keinuttava olo alkoi olla, et ei vaa kestänyt enää jäädä odottelee keikan loppua. Onneksi menimmekin, koska tarvitsimme puhelimiin lisää virtaa. Meillä kun oli kuvausvälineinä vain puhelimet. Joten parempi, että puhelimissa olisi virtaa. Olin yllättynyt miten hyvin selvisin keikoilla ilman kohtauksia. Kävimme jossain sairaalan tiloissa kenties (ainakin se paikka näytti semmoselle) lataamassa puhelimia ja mulla oli festarieväät mukana. Onneksi sinne sai tuoda eväitä. Vartijoita oli joka paikassa. Piti vielä varuiks kysäistä, että saako siellä tilassa syödä omia eväitä. Onneksi siihen ei ollut mitään estettä. Latasimme ensin mieheni puhelinta ja sitten minun, koska mieheni puhelin tarvitsi enemmän virtaa. Kävimme vessassa sillä välin ja kun kello alkoi lähennellä puolta neljää kaverini soittaa, että Anssi Kela jakaa nimmareita. Onneks olin ehtinyt saada itsekin siinä ajassa syötyä ja ladattua omaa puhelintani sen verran, että ehdimme hyvin lähteä hakemaan nimmareita. Suurin osa oli varmaankin ehtinyt saada nimmarin, koska ihmisiä ei yllätykseksemme ollut Anssin luona jonossa asti.

Kun pääsimme Anssin luokse, kerroimme meillä olevan 3v kihlajaispäivä juuri tänään 12.8. Anssi onnitteli meitä ja saimme yhteiskuvat kummatkin. Oli nii leveetä hymyy, että. Anssi is the best! ❤ Piti saada puhelimeen enemmän virtaa, joten lähdimme vielä uudemman kerran lataamaan puhelimia. Onneksi oli edes jokin paikka missä oli pistorasioita 😀 Kun olisimme tajunneet ottaa 2 puhelimen laturia, oltais selvitty paremmin, mutta kun ei, niin ei.
Jenni Vartiainen aloitti keikkansa joskus siinä neljän pintaan. Se oli parhain keikka, missä olen vähään aikaan ollut. Olisin halunnut Jennin laulavan vaikka 3 tuntia, jos oisin saanut päättää. Ihana Jenni Vartiainen! ❤ Saimme häneltäkin nimmarin ja yhteiset onnittelut vihkoomme, joka sattumalta tajusimme ottaa mukaamme. Sitä emme hävitä ikinä. Ei ikinä. Loppuilta menikin sitten vain hengaillessa kaverimme kanssa ja kuunnellen Klamydiaa. Otin mä nyt yhden kuvan Snapchattiin, mut ei se Klamydia ollut mikää hyvä minun mielestäni. Ai niin ja mainitsemisen arvoiset ovat ehdottomasti kaverikoirat, joita näimme heti festarialueen alkupäässä. Enpä oo vähää aikaa tuntenut oloani yhtä hyväksi festareilla. Parhaimmat ylisfestarit, ikinä!

Kello läheni jo ilta seitsemää, kun lähdimme festareilta pois ja Klamydia lopetti Rock’n Rollinsa. Ei sitä ois kuunnellukaa enempää. 😀
Linja-automatkalla muuten oli ihan leppoisaa, mutta sitten kun se hirmu myrsky iski, ni sillo säikähin nii pahasti, että lopun matkaa sain kärsiä pahasta paniikkikohtauksesta. Rakkaan syli lohdutti ja rauhoitti ja hänen rauhalliset sanansa. Kaverimme seurasi tilannetta vierestä ja auttoi, jos tarvitsin jotain. Mutta eipä hän paljoa pystynyt tekemään. Kyllä ehdin nahoin selvittiin kotiin, mutta pelotti sika paljon koko matkan. Pelkään muutenkin ukkosta, tiesittekö? Voisin tehdä muuten sellasen postauksen taas vaihteeksi, jossa kerron muutaman faktan itsestäni. Jospa tässä nyt sais vähän enemmän aikaiseksi blogin suhteen. Eiköhän pikku hiljaa. On ollu hiljaista, kun käynyt vähän ikävämpi juttu tässä viikolla. Kerron terveydentilastani seuraavassa postauksessa.
Myrskystä selvittiin ja aika nopeasti onneksi saimme unta, vaikka myrsky riehui ulkona. Rakkaan kainaloon oli hyvä nukahtaa pitkän ihanan kihlapäivän päätteeksi. Forever in Love! ♥ Ehdottomasti uudestaan ensvuonna samalla porukalla toivon mukaan ❤

Ulkonäköpaineita?

davdavdavdav

1495200763481 (1)IMG_20170428_092644_111

Heij!

Onko teille muillekin naisille tai jopa miehille tuttuja ulkonäköpaineet? Kasvot näyttävät omasta mielestä pyöreältä ja vyötärökin näyttää leventyneen? Aina asia ei kuitenkaan ole niin, vaikka itse sen kuvittelee olevankin totta. Olen lihava, en kelpaa tällaisena.

Itselläni olen huomannut vastaavaa, Jonain päivänä pidän itseäni nättinä ja just hyvänä tällaisena kun oon. Nyt vaan yhä useammin etsin itsestäni virheitä ja toivon hoikistuvani lisää. Ja se on tavoitteeni. Mutta en haluaisi vaan murehtia kroppaani. Silti sitä motivaatiota treenaamiseen yhä löytyy ja oon saanut ajatuksiani pois koko ajan itseni pilkkaamisesta pois. Herkuteltua on tullut paljon ja myönnän, että siitä on joka kerta tullut morkkis. Mutta silti en aio pitkään sillä ajatuksella päätäni vaivata, koska tiedän ettei ne kilot kerry yhdessä päivässä ja kun kuitenkin liikun paljon. Kuntosalilla käyn eikä todellakaan tilanteeni ole niin paha, kuin kuvittelen sen ehkä olevan.

Silti en väitä sitä, etten treenais ja haluaisi ulkonäkööni muutosta. Se vaan pitäisi saada vähän terveemmälle ajatuspohjalle työstettyä. Juuri sen takia, kun tiedän mitä nää pahat itsensä morkkaamiset ovat aikaisemminkin saaneet aikaan.

Vieläkin itselläni on ne lauseet mielessä mitä sain ulkonäöstäni joskus aikaisemmin kuulla. Sen takia kamppailen ulkonäköpaneiden kanssa. Silti tiedostan myös sen, että pystyn saamaan kroppani parempaan kuntoon jonain päivänä, se vaan vaatii tarkkaa ruokavaliota ja paljon, paljon treeniä. Kaikki muutokset, kun eivät tapahdu hetkessä. Tää painonnousukin johtuu ihan siitä, että mulle annettiin väärä lääkitys ja nyt niitä lääkityksen tuomia kiloja tässä pudotellaan. Minkäs teet. Mutta suunta tästä tilanteesta on ylös päin, eikä mitään hälyttävää kroppani kanssa ole tässä vaiheessa. Tilanne on korjattavissa.

Kirjoitan näitä ajatuksia tänne, vaikka en tiedä ottaako tästä mitään selvää, kun en itsekään osaa pukea ajatuksiani kunnolla sanoiksi. Laittakaa kommenttia, jos on jotain omakohtaista kokemusta ulkonäköpaineista. Olisi kiva saada keskustelua aikaan tähän aiheeseen liittyen! ❤ Tämä kun tuntuu somenkin vaikutuksesta olla pinnalla oleva asia.

My last Summerholidayweek

dav

davdav

Heij!

Täytyy kyllä nyt todeta, ettei oo huvittanut oikein mikään. Oon ollut täällä Kouvolassa jumissa melkeinpä koko kesälomani ajan. Ainut mihin pääsen karkuun tätä paikkaa, on Nokian Ylisfestarit. Muualle en pääse. Ja se vituttaa. Minkäs teet, kun tarvitsee joka paikkaan jonkun mukaan, ettei satu mitään. Ainaista ahdistusta ja paniikkia. Ainoan ilon toi rakkaani kotiin tuleminen, bloggaaminen turhasta, yksi retki ja nyt ne ylisfestarit. Siinähän tää loma taas oli. Eilenkin vaan ahdisti, kun ei ollut oikein tekemistä. Mut ainakin on saanut levättyä ja treenattua. Oon saanut ruokavaliota kuntoon ja syömisia muutenkin aikataulullisesti balanssiin. Ei oo huvittanut niin hirveästi kirjoittaa tännekään, kun ei mitään ideoita ole ollut. En ole shoppaillut hirveemmin. Lähinnä tulevat ostokset ovat netistä, jotka äiti mulle tilas. Sen takia, koska en itse voi edunvalvojan takia tilata netistä mitään. En oo tottunut pyytämään keltään mitään tällaisia palveluksia, joten oli vähän outoo vieläkin tuo pyytäminen, et joku mun puolesta tilaa mulle jonkun jutun. Kai siihenkin tottuu joskus?

Tää on nyt vähän tällaista tilanne katsausta vaan, kun mitään varsinaista kertomisen arvoista tänne ei tällä hetkellä ole. Eilisestä varsinkaan, kun oli niin tylsää ja illalla vaan ahdisti.

Tänään sitten ois pitkästä aikaa hierojalle meno. Jo oli aikakin, tää likka on tällä hetkellä niiiiiiiiiiiiiiiiin jumissa. Riittikö selitys? 😀 Se on nautinto, kun pääsee hierojalle. Sitten illalla ois siivoamista. Ainaki siinä riittää tekemistä.

Kuntosalia ja onnistumisia

dav

Heij!

No nyt niitä vähän mukavempia kuulumisia. Kuntosalilla on tullut käytyä ja keskiviikkona, kun oli aivan kamala kaatosade, eka kastuin läpimäräksi, kun poljin kuntosalille polkupyörälläni. No sitten äkkiä märät vaatteet vaihdoin kuntosalivaatteisiin ja eikun hikoilemaan pitkästä aikaa kuntosalille. Tuli niin hyvä fiilis jo siitä, että nousi juoksumatolle. Kun aloitin treenin, tuli todella hyvä olo ja olin onnellinen, että kaikista vaikeuksista huolimatta tällä viikolla kuitenkin pääsin salille. Tein siis vatsalihasliikkeitä ja selkälihasliikkeitä. 4×15 molempia. Alko kunnolla hapottaa jo loppu vaiheessa lihaksia. Nyt vaa tuntuu siltä, et on kevyempi olo ja syömisetkin alkavat jo olla sillä mallilla, että alkaa tuottaa tulosta. En syö enää sellasia hirveitä määriä, kuin ennen. Se tuntuu hyvältä. Oon tajunnut, että silti siinä syömisessä oli ongelmaa ja nyt sitä oon saanut kuriin vihdoin. Kunhan tää tahti pysyisi näin hyvänä, enkä menettäisi tuloksia, niin kuin viimeksi. Mutta pysytään siinä tiedossa, että nyt menee hyvin eikä anneta minkään tulla esteeksi. Ei edes paniikkihäiriön.

Todella hyvä puolentoista tunnin treeni tuli tehtyä salilla keskiviikkona ja nyt täytyy sanoa, että treeni myös tuntuu jossain. Vatsalihaksia myöten. Jee, nyt vaan täyttä vauhtia eteenpäin treeneissä. Sunnuntaina tällä viikolla alkaa työohjaajamme jumppa uudestaan. Pitäisi sitä ennen ladata bussikortti. Ellei sitten ole niin hyvä keli, että pyöräilen Kouvolaan. Saa nähdä sitten. Oon niin iloinen, että jumppa taas alkaa. Siis se meidän crossfit ryhmä.

Ihan kohta alkaa taas myös sähly, ja sinne aion nyt osallistua ahkerammin. Talvella se vähän jäi. Pitäisi petrata siinä ainakin. No tällä motivaatiolla se kyllä onnistuu.

Ja niin tosiaan, jatkan edelleen lenkkeilyä. Se on niin hyvää liikuntaa sekin. Ja herkuttelutkin olen osannut jättää vähemmälle. Paitsi eilen söin yhden suklaalevyn. No ainakaan tänään ei sitten tarvitse herkutella ja voin syödä vaan terveellistä ruokaa.

Tänään on perjantai ja pitäisi käydä kaupassa. Mieheni nukkuu edelleen ja mä päätin tässä nyt sitten tulla kirjoittelemaan fiiliksiä kuntosaliurheilusta. Seuraavaksi treenaan sitten siellä crossfit ryhmässämme. Sitten olis vielä treenit maanantaina kuntosalilla ja keskiviikkona vihdoin hierojalle. Mun selkä ei oo hetkeen ollut näin jumissa, kuin nyt. Nyt on ihan pakko tehdä lihasjumeille jotain, kun ei enää venyttelytkään auta.

Eipä mulla muuta ihmeellistä. Viikko vielä lomaa ja sitten töihin tuttuun kahvilaan. On töitä ollutkin jo ikävä, myönnän.

Paniikkikohtauksia

Heij!

Joo, en oo käynyt salilla. Joo, harmittaa ihan kamalasti. Ei se siitä johdu, etten viittis tai ei huvittais lähtee vaa siitä, että tämä viikko ei alkanut hyvin. Ensinnäkin, meidän piti lähteä yhdessä mieheni kanssa salille, mut hän ei lähtenytkään. Petyin ja suutuin siitä niin pahasti, että en sitten mennyt itsekään. Päätin, että tiistaina menen sitten, kun saimme välit selviteltyä mieheni kanssa illalla ensin syömisen merkeissä. No mitä vielä, olisihan mun pitänyt tietää, että kun käyn siellä psykiatrian poliklinikalla, niistä seuraa kohtauksia taas ja paniikkia paniikin perään. No, tämäkin päivä oli paniikkia täynnä. En halua kertoa asiasta enempää, mutta tällä lailla mun viikko on alkanut. Jos vaa pääsisin nyt vihdoin huomenna sinne salille, nii ei menis tää koko viikko iha vituiks. Ärsyttää, kun paniikkihäiriö aina pilaa kaikki suunnitelmat, kun kohtauksien jälkeen on ihan rätti poikki väsynyt.

Oon sentään ollut mun ruokailuihin tosi tyytyväinen viime viikosta lähtien. Tosi hyvin menny, enkä oo ahnehtinut enää liikaa ruokaa jee! Sen ansiosta olen hoikistunutkin. Sentään yksi positiivinen asia. Tämän kyseisen alkuviikon takia ei kovin oo tehnyt mieli postailla kovin paljoa. Jospa seuraavalla kerralla tuun kirjoittamaan, kun oon vihdoin päässyt käymään siellä kuntosalilla!