Kesäretkellä porukalla

davdavmdemdedavdavdavsdr

Heij!

Nyt olis sen retkipostauksen vuoro. Päätin heti aamusta alkaa kirjoittaa tätä, ettei jää ilta myöhään taas. Heräsin tänään klo: 8:20 ja en saanut sen jälkeen enää unta, vaikka yritinkin. Mut nyt siihen meidän retkeen.

Menin ensin kaverini asunnolle ja siitä lähdimme yhdessä asumispalvelukeskukselle, jossa meidän oli kokoonnuttava ensin. Ja olin oikeastaan tyytyväinen, että päätin mennä sinne ensin, etten vaan mene väärään paikkaan 😀 Joten tämä oli todella hyvä ja oikea päätös. En eksynyt väärille teille 😀

Tulimme bussipysäkille kahden jälkeen iltapäivällä ja siellähän muut halukkaat retkelle lähtijät jo oottivat, paitsi omilla autoillaan kulkevat työntekijät. Olin niin iloinen, kun mun oma työntekijä oli vieläpä sanonut, että kyllä Ilona osaa paikan päälle. Hahah, ois ihme jos en osais 😀 Tosin kun piti retken jälkeen neuvoa autoilevalle kaverille reitti, ni eksyttii 😀 Meinasin ajaa meidät Myllykoskelle haha:D No joo, tällanen aasin silta, jatketaan itse aiheeseen.

Bussimatkalla mulle tuli huono olo. Tajusin, että ehkä kuitenkin olisi pitänyt syödä ennen reissuun lähtöä. No enpä syönyt ja sain syyttää ihan itseäni siitä, että mulle oli tullut huono olo. Minkäs teet. Piti vaan yrittää kestää jotenkin. No en pyörtynyt kuitenkaan.

Perillä muut menivät frisbee golfaamaan ja me muut pelasimme kaikenlaisia muita pihapelejä. Ensin ryhmässä teimme kriketti radan. Jokainen vuorollaan löi palloa ja meillä meni aika hyvin. Hauskaa oli. Kiusoittelin kaveria tämän tästä, mut kylhän se lopulta osui omaan nilkkaan. 😀

Kriketin jälkeen näimme koiria koirapuistossa. Oli muuten ihania! Pääsin leikkimään kuvassa olevan koiran kanssa. Hän oli niin suloinen ja todella energinen. Meistä tuli heti kaverit. Voi suloisuus!♥

Mua ei meinannut saada enää edes pois koirapuistosta koirien luota. Mut lopulta suostuin lähtemään, kun koirien omistajatkin lähtivät samalla kertaa pois puistosta autolle.

Odotellessamme muuta porukkaa pelasimme kourupalloa. Se oli kivaa ja en olis ikinä uskonut, että saisin sen pallon jopa kiinni. Mulle ja rakkaalleni täytyy tollanen hommata, mahtava peli! 😀 Lopulta porukat tuli frisbee golfaamasta ja me kävelimme Tykkimäen saunalle. Siellä pääsimme uimaan ja saunomaan heti alkutekijöiksi. Vain yksi asumispalvelutyöntekijä suostui uimaan meidän kanssamme. Ja mullehan kävi vedessä haaveri. Olin just menossa veteen laiturin portaita pitkin, kunnes varmaan kompuroin vähän ja löin pahasti vasemman jalan jalkapohjani rappusen reunaan. Kyllä sattu. Tein vedessä yhden kierroksen ja tulin voihkien pois. Kauempaa saunan luota mun voihkiessa yks mies huusi mulle: ”Tarviiko ambulanssin?” Naurahdin ja sanoin, ettei nyt tässä tapauksessa 😀 Vaikka mua sattu hirveesti, ei mulla nyt mikään hengen hätä ollut. Omituisinta oli se, että jalassa ei näkynyt minkäänlaisia merkkejä, että se olis edes osunut mihinkään. Silti siihen sattui järkyttävän paljon. En pystynyt varaamaan painoani sille ollenkaan ja linkutin pois laiturilta suihkuun ja vaihdoin vaatteet ja lopetin uimisen siihen paikkaan. Voi upeus 😀

No se oli sellane uintireissu. Loppu yhtä nopeasti, kuin alkoikin.

No linkutin muun porukan luokse nuotiolle ja näytin jalkaani oma työntekijälle ja muille. Ei siinä tosissaan näkynyt mitään.

Paistoimme makkaraa ja haimme juotavia tiskiltä. Silloin juoksin ja jalassa ei tuntunut enää mitään? WTF?

No joo. Kyllä se edelleen oli arka, mut ei niin kipee ku aikasemmin. Aivan mahtava reissu oli joo ja söin peräti 3 makkaraa. Ai miten niin oli nälkä?

Semmoista. Viihdyimme nuotiolla puoli kahdeksaan saakka. Kyllä kieltämättä oli iloinen ja riemukas päivä. Mutta väsytti kun kotiin pääsi.

Tästä riittää muisteltavaa vieläkin. Ihana retki! ❤

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s