Laura Voutilainen Tykkimäessä

davdavbtybtybtydav

Heij!

Nyt tällaisena myöhäisenä bloggaajana kirjoitan vasta nyt Laura Voutilaisen keikasta, mut parempi myöhään, kuin ei milloinkaan. Näissä postauksissa vaan on niin paljon mietittävää mitä sitä kirjoittaisi ja kun aina tää pääkoppa ei oo niin energisessä tilassa, että ajatukset kulkis suuntaan tai toiseen. Eilenkin jos olisin alkanut kahdeksan aikaan rustailemaan tätä, niin en tiedä mimmoista tekstiä tänne olisi tullut, kun eilenkin vain tuijotin tyhjyyteen, kun kaverini vieressä puhui mulle. Joten ihan hyvä, että toteutan tän kirjoittamisen vasta tänään. Eilen kun muutenkin oli jotenkin todella hitaan tuntuinen päivä.

Tosiaan mulla oli vielä tuolloin torstaina kahteen saakka työt ja rakkaallani oli vapaapäivä just sopivasti, ettei olisi tarvinnut kolmeen saakka varttua.

Olimme Tykkimäessä joskus siinä kolmen pintaan ja sain vietyä mieheni yhteen laitteeseen saakka 😀 Se oli hienoa.

Mulle tuli vähän ennen neljää nälkä ja kävimme syömässä. Tai siis miehelläni ei ollut nälkä, niin mä olin ainut joka söi vähän jotain. Kun kaverini tuli, niin kävimme muutamassa laitteessa yhdessä, joihin mieheni ei suostunut tulemaan.

Loop Fighter oli taas se paras! ❤ Otti se aika lailla vatsanpohjasta se laite 😀

Näimme sattumalta minun perhetuttunikin siellä ja pääsin mieheni ja yhden parhaimmista ystävistäni esittelemään hänelle. Ei oltu monee vuoteen nähty, niin oli aivan mahtavaa nähdä pitkästä aikaa! ❤

Illalla kävimme vielä syömässä, mut musta tuntu et ruoan laatu siellä toisessa paikassa oli huonontunut. No tulipahan kokeiltua.

Ihana Laura! ❤ Kyllä nautin keikasta aivan täysin! Ihania biisejä Laura Voutilainen kyllä lauloi. Ihanaa! ❤

Tanssin siellä ja en välittänyt muiden mielipiteistä, vaikka takana oli mököttävä pariskunta. Aina löytyy jotkut ruttunaamat selän takaa. Mut en välitä.

Tuttuja oli mukava nähdä ja parasta on nyt se, että on loma! ❤

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s