Sunny days

davdavdavdavsdr

Heij!

Nyt yritän vähän ahkerammin päivittää tätä blogia ja tuntuu, että nyt sitä juttua riittää. Äskenkin tuli sellainen fiilis, et nyt sormet näppäimistölle ja kirjoittamaan jotain. Mulla on nyt oma rauha kirjoittaa, kun mies nukkuu makuuhuoneessa. Ja ensimmäiseksi haluan kirjoittaa eilisestä päivästä. Muistan vieläkin, kun jännitin aamusta saakka perjantai-iltaa, kun pääsisin näkemään mun rakkaani. Hyvin sain ajan kulumaan itsekseni kotona, mut sitten tuli kotikäynnillä taas harmiteltua vaikka mitä. Onneksi en edes muista mitä harmittelin, joka on todella hyvä juttu. En tosiaankaan halua valittaa tänne blogiin, vaikka joskus niitä huonojakin päiviä on ja ovat näkyneet täällä blogissa aika ajoin. Koitan kovasti kuitenkin, ettei minusta välittyisi teille lukijoille mitään valittaja akan mainetta. Ei sellainen ole kivaa, koska en ole mikään joka päiväinen valittaja.

Huono fiilis on aina välillä, mut eilen ja tänään on ollut todella kivaa. Kävimme kotikäynnillä kaupassa ja melkein heti sen jälkeen lähdin bussipysäkille vartuskelee linja-autoa. Bussikorttikin tyhjeni aika lailla näillä linja-automatkoilla mitä eilen oli. Onneksi tänään ei tarvitse lähteä linja-autolla mihinkään.

Odottelin ainakin puoli tuntia asemalla ja oli kyllä todella mukava yllätys, ettei juna ollut edes myöhässä, vaan täsmälleen ajoissa. Olin innoissani, kun näin rakkaani. Saatatte varmaan kuvitella, millä innolla halasin häntä ja suutelin. Äkkiä oli kuitenkin lähdettävä vaihtamaan kuulumisia läheiseen kahvilaan, ettei oltaisi junasta poistujien tiellä.

davdavdavdav

Rakkaani on palannut. Hänestä näki, että oli raskasta kantaa painavia kasseja, joten onneksi kevensin hänen taakkaansa kantamalla raskasta kassia toisesta hihnasta.

Oli todella hieno ilta eilen, kun kelikin oli mitä parhain. Kouvolan asemalla oli +30 astetta lämmintä. Ensimmäisen kerran tänä kesänä täällä päin. En ainakaan muista, että olisi kertaakaan ollut noin lämmin. Mukava yllätys tämäkin samaiselta perjantaipäivältä.

Joimme limsaa rakkaani kanssa kahvilassa ja sitten kun kello alkoi lähennellä kahtakymmentä vailla kuutta, meidän oli kiirehdittävä linja-autolle. Kotona olimme jonkin aikaa, kun olimme sopineet, että asumispalvelutyöntekijä tulee vielä käymään, kun mieheni on palannut kotiin. Ei siinä mitään ihmeellistä sitten. Onneksi kerkesimme vielä lähteä syömään rakkaani kanssa. Ihana mieheni tarjosi mulle ruoan 🙂

Emme kumpikaan olleet pitkään aikaan syöneet Burger Kingissä, niin päätimme suunnata sinne. Käytimme Burger Kingin tarjouksen, jossa sai kympillä 2 whopper ateriaa. Ja oli hyvää. Onneksi sain sen sipulin siitä pois, kun se alkaa närästää minua. Melkeinpä heti syömisen jälkeen monet Veturin liikkeet olivat menossa kiinni. En kerinnyt oikein mitään käydä katsomassa, mut jospa joku toinen päivä sitten. Onhan tässä aikaa, kun kesälomaa on jäljellä vielä 2 viikkoa. Ja muutenkin ei haittaa vaikken kerkeisi käymään kaupoilla sen ihmeemmin, kun yritän säästää rahaa.

Loppuilta menikin rakkaan vieressä sohvalla TV:tä katsellen.

Tänään olen jo käynyt 6km lenkillä ja meillä oli myös ryhmätapaaminen. Ei siellä paljon ketään ollut. Nyt aattelin, että menen rakkaani viereen lepäilemään. Kerrankin voin vaan olla, eikä ole velvollisuutta tehdä mitään, kun pyykinpesukin on vasta huomenna. Oli todella kiva muuten käydä aurinkoisessa säässä kävelyllä. Ihan parasta kesässä, kun pääsee paremmin harrastamaan liikuntaa ulkonakin. Talvella mieluummin treenaa kuntosalilla. Mut ei siinä, käyn mä nyt tulevana maanantaina mieheni kanssa kuntosalilla 🙂

Mukavaa viikonloppua teille kaikille!

Kommenttia saa laittaa. Hirveän hiljaista ollut viime aikoina kommentteiden puolella. Johtuuko se siitä, kun harvakseen kirjoitan tänne?

Mainokset

Kesäretkellä porukalla

davdavmdemdedavdavdavsdr

Heij!

Nyt olis sen retkipostauksen vuoro. Päätin heti aamusta alkaa kirjoittaa tätä, ettei jää ilta myöhään taas. Heräsin tänään klo: 8:20 ja en saanut sen jälkeen enää unta, vaikka yritinkin. Mut nyt siihen meidän retkeen.

Menin ensin kaverini asunnolle ja siitä lähdimme yhdessä asumispalvelukeskukselle, jossa meidän oli kokoonnuttava ensin. Ja olin oikeastaan tyytyväinen, että päätin mennä sinne ensin, etten vaan mene väärään paikkaan 😀 Joten tämä oli todella hyvä ja oikea päätös. En eksynyt väärille teille 😀

Tulimme bussipysäkille kahden jälkeen iltapäivällä ja siellähän muut halukkaat retkelle lähtijät jo oottivat, paitsi omilla autoillaan kulkevat työntekijät. Olin niin iloinen, kun mun oma työntekijä oli vieläpä sanonut, että kyllä Ilona osaa paikan päälle. Hahah, ois ihme jos en osais 😀 Tosin kun piti retken jälkeen neuvoa autoilevalle kaverille reitti, ni eksyttii 😀 Meinasin ajaa meidät Myllykoskelle haha:D No joo, tällanen aasin silta, jatketaan itse aiheeseen.

Bussimatkalla mulle tuli huono olo. Tajusin, että ehkä kuitenkin olisi pitänyt syödä ennen reissuun lähtöä. No enpä syönyt ja sain syyttää ihan itseäni siitä, että mulle oli tullut huono olo. Minkäs teet. Piti vaan yrittää kestää jotenkin. No en pyörtynyt kuitenkaan.

Perillä muut menivät frisbee golfaamaan ja me muut pelasimme kaikenlaisia muita pihapelejä. Ensin ryhmässä teimme kriketti radan. Jokainen vuorollaan löi palloa ja meillä meni aika hyvin. Hauskaa oli. Kiusoittelin kaveria tämän tästä, mut kylhän se lopulta osui omaan nilkkaan. 😀

Kriketin jälkeen näimme koiria koirapuistossa. Oli muuten ihania! Pääsin leikkimään kuvassa olevan koiran kanssa. Hän oli niin suloinen ja todella energinen. Meistä tuli heti kaverit. Voi suloisuus!♥

Mua ei meinannut saada enää edes pois koirapuistosta koirien luota. Mut lopulta suostuin lähtemään, kun koirien omistajatkin lähtivät samalla kertaa pois puistosta autolle.

Odotellessamme muuta porukkaa pelasimme kourupalloa. Se oli kivaa ja en olis ikinä uskonut, että saisin sen pallon jopa kiinni. Mulle ja rakkaalleni täytyy tollanen hommata, mahtava peli! 😀 Lopulta porukat tuli frisbee golfaamasta ja me kävelimme Tykkimäen saunalle. Siellä pääsimme uimaan ja saunomaan heti alkutekijöiksi. Vain yksi asumispalvelutyöntekijä suostui uimaan meidän kanssamme. Ja mullehan kävi vedessä haaveri. Olin just menossa veteen laiturin portaita pitkin, kunnes varmaan kompuroin vähän ja löin pahasti vasemman jalan jalkapohjani rappusen reunaan. Kyllä sattu. Tein vedessä yhden kierroksen ja tulin voihkien pois. Kauempaa saunan luota mun voihkiessa yks mies huusi mulle: ”Tarviiko ambulanssin?” Naurahdin ja sanoin, ettei nyt tässä tapauksessa 😀 Vaikka mua sattu hirveesti, ei mulla nyt mikään hengen hätä ollut. Omituisinta oli se, että jalassa ei näkynyt minkäänlaisia merkkejä, että se olis edes osunut mihinkään. Silti siihen sattui järkyttävän paljon. En pystynyt varaamaan painoani sille ollenkaan ja linkutin pois laiturilta suihkuun ja vaihdoin vaatteet ja lopetin uimisen siihen paikkaan. Voi upeus 😀

No se oli sellane uintireissu. Loppu yhtä nopeasti, kuin alkoikin.

No linkutin muun porukan luokse nuotiolle ja näytin jalkaani oma työntekijälle ja muille. Ei siinä tosissaan näkynyt mitään.

Paistoimme makkaraa ja haimme juotavia tiskiltä. Silloin juoksin ja jalassa ei tuntunut enää mitään? WTF?

No joo. Kyllä se edelleen oli arka, mut ei niin kipee ku aikasemmin. Aivan mahtava reissu oli joo ja söin peräti 3 makkaraa. Ai miten niin oli nälkä?

Semmoista. Viihdyimme nuotiolla puoli kahdeksaan saakka. Kyllä kieltämättä oli iloinen ja riemukas päivä. Mutta väsytti kun kotiin pääsi.

Tästä riittää muisteltavaa vieläkin. Ihana retki! ❤

Ajatuksen virtaa

dav

dav

Heij!

On pitänyt, ja pitänyt kirjoittaa. Tulee hölmö olo, kun ei edes muista mistä täällä on kirjoittanut viimeksi. Kesäretkemme oli mahtava, siitä tulossa oma postauksensa myöhemmin.

Nyt puhun siitä, mitä yksinoleminen on ollut minulle täällä kotona.

Ensinnäkin syömättömyyttä. Tein kerran blogiini sellasen tekstin, missä kerroin, että laihduin 44 kg painoiseksi naiseksi ja se ei ollut enää kaunista. Mutta haluaisin painaa 52kg vähimmillään. Valitettavasti painan 61kg nyt ja tuntuu vaa et suunta ei mene alas päin, vaan lukema tuntuu kasvavan, vaikka väliä punnituksien välillä on. Silti hirveän kamppailun on saanut taas painon kanssa tehdä, vaikka paino lukema oli ennen niin helppoa pitää alhaalla. Nyt vaa ilmaa kerääntyy aina vaan lisää ja tuntuu et söin mä kuinka tahansa, ei muutosta näy. Onks mun pakko pitää joku saakelin karkkilakko, et olisin tyytyväinen kroppaani. Tuntuu et selluliittia on joka puolella ja kun puhun tästä ongelmastani muille, kaikki vaa sanoo ettei mun tarvitse ajatella kropastani tällä tavalla negatiivisesti. Mutta kun nykyään musta vaan tuntuu, et ei tästä tule mitään. En ole koko kesänä voinut olla tyytyväinen kroppaani täysin. Ja nyt jalkaani on tullut joku ihme vamma, kun jatkuvasti saa lotrata Voltaren Emulgel kipugeelin kanssa. Tämä on todella turhauttavaa. Tuntuu et yksin oleminen ei ole minun juttuni, kun sitä jää kotiin pähkäilemään kaiken maailman ikäviä asioita. Oon pelännyt yksin jäämistäkin, vaikka tiedän rakkaani tulevan pian kotiin. Enää 2 päivää, sitten hän on täällä.

mde

Nyt tää ajatus juoksee ympyrää. Tällaista tämä on ollut. Ei saa oikein ajatuksest kiinni kunnolla ja teksti rönsyilee. Silti tuntuu olevan niin paljon asiaa, että tämä kirjoittaminen tänne blogiin tuntuu pitkästä aikaa niin antoisalta.

Tosiaan, kun oon ollut yksin mulle on tapahtunut sellainen asia, että tarkkailen hirveästi kroppaani ja varmaan sitä kautta tullut se, ettei ruoka vaan maistu. Hirveän masentunut fiilis ja liian helposti jään kotiin pähkäilemään ja itkemään asioista. Ensinnäkin, mä en mahda sille mitään, että mun jalka on kipeä. Tälläkin hetkellä siinä on viiltävä pieni kipu, eikä tulisi mieleenkään lähteä rasittamaan sitä enémpää. Mutta mulla on ikävä kuntosalille. 😦 Mutta sekään ei ole hyvä, jos en tee mitään. Paino vaa nousee lisää. Niin kuin sitä sanotaan, kuluta se mitä syöt. Et pitäisi syödä sen verran, mitä pystyy kuluttamaan liikunnassa. Mutta kun tämä kalorien laskenta ei suju minulta vieläkään. En osaa. En tajua miten muut tekee sen. Mä tarvisin neuvoja. Mut mulla ei oo varaa personal traineriin ja se ärsyttää mua ihan hitosti. Joten ole tässä sitten ja koita selvitä syömisten kanssa, ku ei hittoakaan tiedä paljon sitä syö ja kuluttaako sitten liian vähän? En ymmärrä en.

Se tuli huomattua, että seurassa ruoka kuitenkin maistuu.´Yksinään on vaikea saada itseään syömään ollenkaan. Mut seurailen tätä tilannetta. Vaikka kuinka kuka tahansa mulle sanois, ettei mun kropassa ole vikaa, niin eikö se pitäisi olla pääasia, että mä olen itse tyytyväinen kroppaani? Ja juuri nyt, mä en ole tyytyväinen siihen ja tähän on tultava muutos.

Beautiful words ♥

Facebook sanoo joskus sen totuuden:

Ilonan Elämänkerta:

 

Hän ei ole villi. Hän vain rakastaa vapauttaan, eikä anna sydäntään vangittavan. Toisinaan tarvitsemme hänen kaltaisiaan ihmisiä, koska hänen sydämensä halut saavat omat sydämmemme liekkeihin. Hän on aina valmis kärsimään kaiken sen puolesta, mitä on joskus rakastanut. Hän on ainutlaatuinen. Hän on jumalallinen. Hän on taikaa. Eikä hänen tarvitse luulla muiden sanovan sitä uskoakseen sen todeksi. Se tekee hänestä niin kauniin.

Miten on sujunut?

davdavdavdavdav

Heij!

Nyt tulin kertomaan kuulumisia menneeltä viikolta, kun teki mieli kirjoittaa vähän muutakin kuin sitä, mitä on kirjoitettava, kun on jäänyt vähän lojumaan näitä päivityksien tekoa. Välillä näinkin, että on muutakin kuin tekemättömiä juttuja.

Mutta siis itse asiaan. On ollut hieman vaikeaa taas tottua olemaan yksin. Kun ollaan rakkaani kanssa niin paljon yhdessä ja tykätään niin paljon touhuta kaikkea yhdessä, niin on pienoinen totutteleminen ollut taas tähän yksinoloon. Aluksi tuntui menevän ihan hyvin mutta sitten alkoivat ne jatkuvat pelkotilat. Sähkölaitteet alkoivat vähän temppuilemaan ja säikähtelin kaikenlaisia ääniä. Mulla kun on sellanen ääniyliherkkyys tiettyjä ääniä kohtaan, josta pahimmassa tapauksessa saan paniikkikohtauksen päälle. Ja niinhän siinä kävi, kun säikähdin yhtäkkiä nurkasta kuuluvaa laitteen kimeää piippausta. Eihän siinä sitten muuta tarvittukaan nostamaan sykettä korviin ja kauhea paniikki oli taattu. Kyllä siinä tovi meni, kun minut sai työntekijä rauhoittumaan. Onneksi kauppareissu meni ihan hyvin.

Sitten tuosta maanantaista lähtien mua on pelottanut täällä kotona ja ruoka maistunut todella huonosti. Maanantaina olin syömättä 9h ja tähän aiheeseen liittyen on tulossa kyllä se postaus, mistä puhuin snapchatissa. Snapchat kanavani: Snapxilona

Tiistaina en liikkunut juuri yhtään mihinkään, kun pelotti kaikki ja en keksinyt mitään ihmeempää tekemistä. Työntekijä kävi mun luona, kun olin kotona aivan hermona ja ahdistunut.

Tänään mennyt jo paremmin. Olin kaverini luona, jonka kotona en ollut aikaisemmin käynyt. Hän kertoi menneisyydestään ja puhuttiin aika lailla kaikesta mahollisesta mitä tuli mieleen puhua.

Olen myös saanut liikuntaharrastukseeni uuden aluevaltauksen: lenkkeilyn. Olenhan lenkkeillyt aikaisemminkin, mutta en näin usein ja näin pitkiä lenkkejä. Tänäänkin 5 km lenkin kävin tuossa illalla.

mdemdedavdavdavmdemdedav

Rakkaan luo on jatkuvasti ikävä. Ja ei helpota olotiloja yhtään se, että vain potkimalla perseelle mut saa tekemään asioita nykysin. Oon jotenkin hirveän väsynytkin taas jostain syystä. Tai ehkä se johtuu paniikkikohtauksista. Inhottavaa.

Mulla on ollut myös taas ikäviä ajatuksia oman kropan suhteen. Hirveät ulkonäköpaineet, kun en itse hyväksy kroppaani tällaisena. Mutta oon yrittänyt´vaan saada itselleni päähän sen, että kyllä mä koko ajan menen sitä parempaa kroppaa kohti. Joka päiväisillä valinnoilla. Ihan kaikille ketkä tämän asian kanssa painivat pitäisi sanoa itselleen se, että kun treenaa ja syö terveellisesti, mutta ei vaadi iteltään liikoja, kyllä onnistuu. Minunkin pitäisi antaa joskus vapauksia sen herkuttelun suhteen, eikä aina potea huonoa omaa tuntoa herkuttelusta. Mut tämäkin on sellainen aihe, josta voisin väsätä taas jonkun oman postauksensa, tai sitten sen toisen postausidean lomassa kirjoittaa samaan tekstiin tästä aiheesta. Sen postauksen merkeissä sitten seuraavaan kertaan! Nyt menen katsomaan Bondia TV:stä ❤

Laura Voutilainen Tykkimäessä

davdavbtybtybtydav

Heij!

Nyt tällaisena myöhäisenä bloggaajana kirjoitan vasta nyt Laura Voutilaisen keikasta, mut parempi myöhään, kuin ei milloinkaan. Näissä postauksissa vaan on niin paljon mietittävää mitä sitä kirjoittaisi ja kun aina tää pääkoppa ei oo niin energisessä tilassa, että ajatukset kulkis suuntaan tai toiseen. Eilenkin jos olisin alkanut kahdeksan aikaan rustailemaan tätä, niin en tiedä mimmoista tekstiä tänne olisi tullut, kun eilenkin vain tuijotin tyhjyyteen, kun kaverini vieressä puhui mulle. Joten ihan hyvä, että toteutan tän kirjoittamisen vasta tänään. Eilen kun muutenkin oli jotenkin todella hitaan tuntuinen päivä.

Tosiaan mulla oli vielä tuolloin torstaina kahteen saakka työt ja rakkaallani oli vapaapäivä just sopivasti, ettei olisi tarvinnut kolmeen saakka varttua.

Olimme Tykkimäessä joskus siinä kolmen pintaan ja sain vietyä mieheni yhteen laitteeseen saakka 😀 Se oli hienoa.

Mulle tuli vähän ennen neljää nälkä ja kävimme syömässä. Tai siis miehelläni ei ollut nälkä, niin mä olin ainut joka söi vähän jotain. Kun kaverini tuli, niin kävimme muutamassa laitteessa yhdessä, joihin mieheni ei suostunut tulemaan.

Loop Fighter oli taas se paras! ❤ Otti se aika lailla vatsanpohjasta se laite 😀

Näimme sattumalta minun perhetuttunikin siellä ja pääsin mieheni ja yhden parhaimmista ystävistäni esittelemään hänelle. Ei oltu monee vuoteen nähty, niin oli aivan mahtavaa nähdä pitkästä aikaa! ❤

Illalla kävimme vielä syömässä, mut musta tuntu et ruoan laatu siellä toisessa paikassa oli huonontunut. No tulipahan kokeiltua.

Ihana Laura! ❤ Kyllä nautin keikasta aivan täysin! Ihania biisejä Laura Voutilainen kyllä lauloi. Ihanaa! ❤

Tanssin siellä ja en välittänyt muiden mielipiteistä, vaikka takana oli mököttävä pariskunta. Aina löytyy jotkut ruttunaamat selän takaa. Mut en välitä.

Tuttuja oli mukava nähdä ja parasta on nyt se, että on loma! ❤

Yksin kotona

davdavdav

davdavdavdavmdedav

Heij!

Kerron nyt viime aikaisia tapahtumia, kun tästä taas vierähti muutama päivä ilman bloggaamista niin nopeasti, et yhtäkkiä vaan havahduin, et hemmetti, mulla ois taas niin paljon kirjoitettavaa tänne ja tämä kirjoittaminen on mulle ollut aina tapa jäsennellä asioita ja ajatella asioita muutenkin tarkemmin, kun kirjoitan ne ruudulle.

Aloitetaan miinuspuolista. Kun pienen väärinkäsityksen sain rakkaani kanssa aikaiseksi pari päivää sitten, mulle tuli traumaperäinen dissosiaatiohäiriön aiheuttamia oireita. Yksi niistä oli puutuminen ja kehon osien jäykistyminen täysin ja sitten vielä pelottavin asia oli se, että en voinut puhua mitään. Suustani kuului pelkkää kähinää. Ehkä sekin aiheutti väärinkäsitystä, kun rakkaani luuli etten kuunnellut häntä, kun en vastannut mitään. Sitten elein pystyin kertomaan, etten pysty puhumaan. Siinä hetkessä en pystynyt ajattelemaankaan mitään. Tuntui kuin toinen puolisko aivoistani olisi aivan seis. Niiku toiminnallisesti. Ainakin se osa joka liikutti vartaloni osia.

Rakkaani soitti ambulanssin, mut näin jälkeenpäin harmittaa, kun en pystynyt ajattelemaan asiaa ja kertomaan liikkein ja elein, että ei välttämättä olisi tarvinnut. Mutta siinä hetkessä mullakin oli niin hätä, että mikään muu ei tuntunut olevan vaihtoehtona enää. Ambulanssimiehet kävi ja tuntui hassulta, kun he kyselivät minulta minun henkilötunnuksia yms. Miten minä ne kertosin, kun oli kuitenkin tiedossa että puhuminen ei onnistunut sillä hetkellä minulta. Hekin huomasivat sen sitten, kun minun kähinästäni ei saanut yhtään mitään selkoa. Tarkistivat kaikki arvot ja kun kavahdin piikkiä, päättivät etteivät ota sokeriarvoja, koska muuten peloissani olisin saanut uuden pahan kohtauksen, kun edellinen oli juuri hiipumassa pois. Sen näköjään ulkopuoliset näki ja mä tunsin sen kehossani.

Pelottavaa. En halua enempää ajatella koko asiaa. Mutta sellaista täällä taas. Pääsin perjantaina lomalle ja torstaina kävin töiden jälkeen kaverin ja rakkaani kanssa Tykkimäessä, josta kerron lisää erillisessä postauksessa, ettei tästä tule kilometripostausta.

Eilen rakkaani lähti pohjosiin. Itkin paljon. Tai no vähemmän kuin viimeks. Mut itkin kuitenkin. Musiikki ja kirjoittaminen auttaa. Nyt vaan lepään. Piti mennä tänään kaverin luo, mut en taida mennä. Lepään, kun sain illalla vielä paniikkikohtauksen. Yleensä en ole näin väsynyt kohtausta edeltävänä päivänä, mut nyt olen. Täytyy vaa perua kaikki menot. Ja olla vaan kotona ja pestä pyykkiä.

Nii ja eilen ennen kuin mitään kohtausta edes tuli ja oli niin hieno aurinkoinen ilma, päätin käydä pitkällä kävelylenkillä. Oli hyvä sääkin lenkkeillä. Tällekin päivälle on hyvää säätä luvattu. Tulikin tuossa eilen käveltyä 7,40km kävelylenkki. Nykyään viikonloppuisin käyn kävelylenkeillä 😀 Kyllä olinkin ihan puhki sen jälkeen. Ja sitten vielä se kohtaus. Väsyttää.

Tuun pian taas postailee Laura Voutilaisen keikasta, kunhan latailen vähän akkuja tässä. Nythän mulla alkoi LOMA! ❤

Treeniä ja lenkkeilyä

davdavdavdavdavdav

Heij!

Ihana viikko ollut. Oon vähä ottanu iisimmin treenin suhteen, mut on tässä tullu tehtyä 2 kuntosalitreeniä tällä viikolla ja tänään kuljin 6,13km lenkkeilyreitin. Mukavasti liikuntaa tullut harrastettua ja syötyä hyvin ja välillä kyllä ähkyynkin saakka, mikä ei ole niin kiva juttu, mut kuitenkin. Oon yrittänyt edelleen pitää mielihaluja kurissa, mut on sitä tullut herkuteltuakin. Silti koittanu saada ruokailut ja liikunnan määrän balanssiin. Alkaa tää homma pikku hiljaa hahmottumaan. Toivottavasti kropassa pikku hiljaa alkais näkyy tuloksia vähän enemmän. Tänään sain kävelylläni napsittua muutamat kuvat ja ne on tämän blogin kuvasisältönä.

Töitähän tässä on edelleen tehty tää viikko ja vielä ois viikko edessä ennen 4 viikon lomaa. Saa nähä mihin reissuu sitä pääsee. Kyl mun on johonki täält päästävä, en mä kahta viikkoo lomalla haluu viettää yksinää kotona vain tietokone seuranani. Kyl jonnekin reissuun on päästävä. Pakko, kun viime vuoden lomaki meni vituiks, kun suunnitelmat meni pieleen. Toivottavast nyt ei menis pielee mikään.

Maanantaina ja perjantaina käyty treenissä ja sit parturissa tiistaina. Polvikin kipuilee vielä, mut ei enää niin pahasti, kuin alkuviikosta. Sillo se kyl oli todella kipeä, mut yön jälkee ei enää yhtään. Kyllä treenaaminen on ihanaa.

Tänään päässyt koirakaverin seuraan, kun kävimme ryhmiksessä niin siellä työntekijän koira oli mukana. Voi ku sellane oma koira ois niiin ihana. Mutta ei vielä voi ottaa koiraa. Kun näit pitempii lenkkejäkin tulee tehtyä niin sillee sopis koirakin tähän kaveriksi lenkille.

Nyt on ollu kivat ilmatkin tässä pari päivää, niin toivottavasti säät pysyis näin hyvinä edelleen.

Vähän harmittaa vieläkin tää oma ulkonäkö, niin täytyis saada kroppa timmimpään kuntoon. Kyl tää projekti vielä onnistuu ❤

Jatkuu ——-

Ei mun piti tämä teksti kirjoittaa eilen valmiiksi, mut ajatus ei vaan kulkenut taas eilen. Nukuin taas 2,5h päikkärit ja mä oon jatkuvasti hirveän väsynyt. Aattelin et voisin uudestaan vetästä pikku kävelylenkin. Lähden tossa kohta kävelee. Sain inspiksen, et viikonloppusin kun on aikaa, niin vois vetästä tällasii pikku lenkkejä, jos ei oo muuta ihmeellistä. Tänään on sunnuntai, kun kirjoitan tätä uudemman kerran jo, jospa saisin tän tekstin nyt valmiiksi. Tänään tuskastelin painoni kanssa ja aion todellakin katsoa tarkemmin mitä vedän kidastani alas. Tää on rasittavaa. Varmaan stressikin vaikuttaa painoon. No tässä nyt on vähän stressailtavaa, kun en haluu viettää samanlaista masennuslomaa kuin viimeks. Saa koko ajan pelätä et jäänks mä yksin tänne tuppukylään jumiin. Toivotaa et pääsisin ihan vitun kauas täältä lomalla. En kestä olla täällä lomalla enää hetkeekään.

Mutta joo täällä menee muuten hyvin, mut nyt tosissaan alan panostaa myös näihin kävelylenkkeihin, kun se varmaan tehostais tätä mun kropan muutos projektia.

Ensviikko viel töitä ja sit miettimää mitä hemmettiä sitä keksii lomalla. Mut se on varmaa et yksin tänne asuntoo en jää murjottamaan.

Polvi kipuilee treenissä

dav

Heij!

Taas vaihteeks ollu vähän pidempää väliä kirjoittamisessa, kun mitään uusia kuvia oikein ei oo tullu otettua. Viikonloppuna kävin Valkealassa mieheni kanssa hänen kummiaan tapaamassa ja muuta perhettä. Koirakuumetta ei yhtään helpota se, että sain hoitaa sellaista villakoiran pentua, joka oli 15 viikkoinen kiltti poikakoira. Meistä tuli heti kaverit. 🙂

Mieheni on tuskastunut kun taas se koirahöpötys alkaa, mut kyllä se vielä suostuu koiran ostoon joka päivä. En nyt kuitenkaan koko aika koirasta jankuta. Muuten hän saattais hermostua muhun.

Valkealassa ladottii puuklapeja pinoihin ja hauskaa oli. Ei se ollenkaan hassumpaa puuhaa ollut. Olkapää oli seuraavana aamuna vähän arka, mut päivän mittaan siinä ei enää tuntunut mitään.

Nyt pari kertaa, kun oon liian vauhdikkaasti juossut juoksumatolla, niin mun vasen polvi on kipeytynyt. Täytyy nyt seurailla sitä ja katsoa jos se edellinen tekniikka olis sittenkin parempi. Luulisin että näin on.

Uusi lääkityskin paniikkihäiriöön on tuottanut vaihteeksi ongelmia. Se väsyttää yli paljon ja joudun usein ottamaan päikkärit, joidenka jälkeen mulle tulee kohtaus, kun ei tuu pirteeksi edes nukkumisesta. Viikonloppuna kaatusin lattialle, kun väsymys oli niin hirveä. Nyt asiaa tutkitaan lääkärillä 14.7. Jospa tää nyt taas tästä.

Kävin tänään aamupäivästä sairaanhoitajalla, jolla käyn juttelemassa mieltä painavista asioista. Se auttoi taas jälleen ja tuli parempi olo. Painajaisunetkin ovat loppuneet jo. Eikä enää pelota iltaisin. Ja se on todella hyvä. Oli inhottavaa iltasin käydä nukkumaan, kun pelotti.

Tänään en käy treenaamassa, kun meen vihdoin piilottamaan tän juurikasvun ja tummentamaan tukkaa muutenkin, kun aurinko on haalistuttanut tän mustan hiusvärini. Haluan ne kiiltävän mustat hiukset takas.

Ensviikolla lähdemme 13.7. Laura Voutilaisen keikalle Tykkimäkeen mieheni kanssa 🙂 Mukavia asioita tiedossa. 🙂

Onkos teillä muilla minkälaisia kesäsuunnitelmia?

Palataan taas, jospa mulla olisi jotain uusia kuviakin tänne 🙂