Selviytymistä

IMG-20160607-WA0000

Hei!

En tiedä mitä pitäisi ajatella tästä päivästä. Tämä päivä on mennyt pieleen aamusta saakka. Aamulla oli vähän heitterä olo vieläkin, mutta oletin että kyllä se siitä menee ohi. Töissä kun pyörittelin sämpylöitä jalat petti alta. Piti käydä pitkäkseen säkkituoliin jalat ilmassa. Voimat oli ihan loppu ja heikotti. Onneksi työnohjaaja olin siinä mun luona koko ajan. Mulla ei ollu sen suurempaa hätää. Päätin syömisen jälkeen lähteä kotiin.

Rakkaani piti musta huolta ja nukuttiin pari tuntia vieretysten. Se oli rauhoittavaa. Illalla iski paniikki. Kun se lääkemuutos ei vielä täysin ole vaikuttanut olotilat heittelee laidasta laitaan. Ihan kummallinen olo ollut koko päivän. Voimat kuitenkin alkaa nyt pikku hiljaa palautua hiljalleen. Rakkaani lähti pitämään hauskaa muiden kanssa ja mä jäin pieneltä paniikiltani tänne kotiin rauhoittumaan. Kyllä se hengittely ja itselleen juttelu auttaa. Jospa sitä huomenna olisi päivä uusi ja pääsisi hyvillä mielin lähtemään töihin eikä stressaisi kaikkea. Joku stressihirviö päässä kiusannut taas. Minkäs niille mahtaa, joskus on vähän huonompia päiviä. Yhdessä rakkaani kanssa kaikesta selvitään ja tuetaan toisiamme kaikessa. Oli pakko tulla kirjoittamaan blogiin, että saisin tuntoja taas purettua johonkin. Paniikkihäiriön kanssa kun ei ole mitään ruusuilla tanssimista tämä elämä. Sitten kun Traumaperäinen dissosiaatiohäiriön oireet pukkaa siihen päälle vielä ni ei muuta tarvitakaan. Täytyy vaan ajan kanssa osata rauhoittua.

Odottelen rakastani kotiin ja koitan ajatella jotain mukavaa välillä, että jaksaisin hymyillen ottaa rakkaani vastaan kotiovella ja käpertyä hänen kainaloonsa lepäämään. On ollut rankka päivä. On se tuskaa, kun ei eka saanu hengitettyä ja tuntui et lentää laatta just, mut sit jollain ilveellä sain hengityksen taas kulkemaan ja kroppani rentoutui. Asiaa auttoi myös jonkin verran rauhoittavani.

Parin päivän kuluessa olon pitäisi helpottaa. Näin mulle luvattiin. Toivottavasti mulla olisi seuraavassa postauksessa jotain mukavempaa kirjoitettavaa. Ei aina kaikki voi mennä hyvin. Mut kaikesta selvitään. Niin kuin aina ennenkin.

Kirjoitan seuraavan postauksen Kotkan reissun jälkeen. Huomenna lähden reissuun siskon luokse koko viikonlopuksi. Vuoteen sielläkään ole tullut taas käytyä.

Mainokset

Lääkärissä

20160610_071558

20160605_075513

20160627_163841

20160628_082834

20160628_082823

Heij! ♥

Rakkaani nukkuu ja minä päätin tulla kertomaan teille tämän päivän lääkärikäynnistä.

Se oli helpotus mulle mitä kuulin lääkärini sanoneen. Väärä lääkitys lopetettiin heti! Illalla ei tarvitse syödä enää niitä ja pikku hiljaa kroppani alkaa kuulemma normalisoitumaan, kun lääkeaine häviää yön aikana kehostani. Sitä onnen ja hymyn määrää, kun kuulin tämän asian. Lääkäri oli tyrmistynyt siitä, etten aikaisemmin tullut hänen vastaanotolleen. No olisin tullut, mutta kun kaikki väittivät, ettei se lääke näitä oireita tee. No lääkäri ja minä olimme taas jälleen kerran oikeassa. Se lääke teki kaikki huonot tuntemukset mulle ja lisäs nesrettä kropassa. Nyt vaan pitäs saada nesteet liikkeelle ja pois minun kehostani jollain konstilla.

Huonosti nukutut yötkin olivat seuraamusta lääkkeistä. Kaikki ne pahat olot, huimaukset, nopeat sydämenlyönnit, heikotus, närästys, rintojen pistelyt, mielialan vaihtelut, kropan säryt ja nesteen lisääntyminen. Kaikki siitä typerästä lääkkeestä. Vihdoin ja viimein sain sen typerän lääkkeen veke mun dosetista! ♥ En osaa kuvaillakaan miten onnellinen olen. Tärinät on loppuneet ja mun tasapainokin on parempi. Kaikki on nyt hyvin. Harmittaa vaan nää nesteet kropassa, mut ne lähtee ajallaan.

Töissä olin normaalisti ja siellä meni ihan hyvin. Olin kolmeen saakka töissä ja sen jälkeen tulin kotiin rakkaan kanssa siivoamaan. Sit lähdin ärrälle ja ostin FitBody lehden.

Nyt olen ollut tässä kotona ja odottelen, että rakkaani heräisi.

Ongelmia lääkkeistä

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

20160614_113218

20160624_115237

Heij!

Poistin ne edelliset postaukset. Ne oli hirveitä.

Niin aloitetaas siitä miksi en ole kirjoittanut oikeastaan mitään tänne blogiin vähään aikaan. Ainakaan sellaista joka ei hävettäisi minua jälkeen päin.

Olin 2 viikkoa hirveässä kesäflunssassa. Joka päivä kun heräsin, oli kauheaa olla hereillä. Yöllä ei saanut kunnolla nukuttua ja syöminen oli vaikeaa. Oli vielä vaikeaa mun lääkityksen kanssa ja edelleen kamppailen sitä vastaan. Siitä on tullut mulle pahat haittavaikutukset. Nestettä kerääntyy kroppaan joka puolelle ja itken kroppaani joka päivä, kun se neste kerääntyy, se sattuu jokaiseen lihakseen. Jalkoihin ja selkään eniten. Mun paino heittelee 56 kg-60kg:aan. En siis oikeasti ole lihonut, vaan se neste kerääntyy mun kroppaan joka painaa mut kasaan ja on vaikea liikkua. Mä hikoilen normaalia enemmän ja nukkuminen on vaikeaa kipujen takia. Luojan kiitos pääsen huomenna lääkäriin. Nukuin 9 tuntia onneksi viime yönä, joten siltä osin mulla ei ole mitään hätää.

Tietokonekin pitäisi viedä huoltoon. Se on kerännyt pölyä itseensä. Menen siskolle viikonloppuna ja kyselen jos hänen aviomiehensä pystyis korjaamaan mun koneen. Toivottavasti pystyisi.

20160625_092116

20160625_145250

20160625_155303-1

20160625_155309

20160625_155326

Juhannus meni miten meni. Minuu väsytti ja melkein oksensin limaa. Oli todella huono olo, kun ei pystynyt syömään mitään. Lauantaina jouduimme lähtemään kotiin, kun mulla oli huonoin olo koko juhannuksena. Yökkäilin ja makasin hikisenä ja pahoinvoivana vanhempieni kotitalon lattialla. Rakkaani oli huolissaan ja vanhemmatkin olivat. Halusin ehdottomasti kotiin lepäämään. Automatka oli yhtä tuskaa, kun sattui joka paikkaan. Kotona helpotti kun sain jaffaa.

Onneks eilen pääsin töihin ja töissä oli mukavaa, mut ihan kauheen kuuma. Mukavaa oli nähdä kaikkia, mut nesteen kertyminen sattui kroppaan koko päivän. Kotona tuskat oli´valtavat.

Oli meillä rakkaani kanssa hauskaakin, kun kävimme Kauppakeskus Veturissa shoppailemassa. Löydettiin edullisesti Anttilasta kasa leffoja.

Veturi reissun jälkeen väsytti ja sattui joka paikkaan. Itkin taas silmät turvoksiin, kun sattui niin paljon. Onneks yhdeksältä nukahdin, mut itkin, kun otin ne vääränlaiset lääkkeet. Jouduin aamullakin syömään niitä.

Olen siivonnut koko päivän. Kyllä osaa olla hiki! On pitänyt imuroida tuota puoliksi tyhjillään olevaa yksiötä. Naurettavaa tällainen, mut minkäs mahdat, kun ei ole kaksiota. Jonnekin ne kaikki tavarat on mahduttava. Huomenna sinne lääkäriin ja itken siellä kaikki viat mitä siitä pirun nestettä keräävästä lääkkeestä on tullut.

 

 

Kipeenä

20160602_144347

20160608_054251

Heij!

En ole pystynyt treenaamaankaan, kun keskiviikon urheilukisojen jälkeen tuli flunssa ja koko naapurusto saa kuunnella yskimistä, kun tää mun yskä on niin kova. Nenä ihan tukkeessa ja räkänen, korvat tukossa, hyvä, että kuulee ku toinen puhuu mulle, ääni ihan painuksissa ja kurkku saakelin kipeä. Tekis mieli juoda kahvia, kun tuohon teehen alkaa pikku hiljaa kyllästymään, kun sitä sais jatkuvasti olla litkimässä, ku kurkku on niin kipeä.

Strepsilsiä ja särkylääkettä on mennyt ihan mukavasti. Nukkunukki olen ku tukki. Nukuin yhdentoista jälkeen kahtakymmentä vaille kolmeen saakka. Että pikkusen nukutti. En ollu ees kuullut, kun mieheni oli tullut kotiin. 😀 Sentään ovestamme kuuluu selkeä lukon loksahdus, kun sen avaimella aukasee, niin en ollu kuullu, että ovea ois edes aukaistu.

Nyt illalla kun olen yrittänyt jotain puhua, niin ääni on melkein lähteny kokonaan ja ystävämme isäkin säikähti, kun puhuin hänen kanssaan huomisesta Purp Flash festareista. Nyt suututtaa sen verran, että kun tulin kipeeksi, niin en pääse Purp Flashiin katsomaan niitä kaikkia hyviä artisteja. Muuten oisin lähteny, mutta kun huomenna sataa vettä (taas) ja puhuttiin työntekijämme kanssa tuossa, että jos ois ollu aurinkoista huomenna, ni oisin päässy lähtemään, mut nyt kun huomenna sataa, niin en pääsekään lähtee. 😦 Tulee vielä kurkkuputkentulehdus, jos lähtee sateesee kipeenä.

Siinä mun saavutukset tiistain yleisurheilukisoista.

Seuraa mua täällä:

Instagram

Youtube

Ask.fm

 

Sateinen torstai

20160609_065918

Heij!

Meillä on vähän muuttunut järjestys täällä kotona, kun rakkaani vähän ahkeroi aamusella. Sitten hän tuli meille töihin ilmoittamaan siitä ja kertoi, että menemme yhdessä syömään perjantaina Amarilloon 🙂 Nam, siellä en ookaan käynyt sitten viime lokakuun jälkeen.

Mulle on iskenyt pieni kesäflunssa ja koko ajan saa olla räkimässä, yskimässä ja aivastelemassa. Jotkut väittää, että ukkosta tulee viiden tai kuuden välillä, mutta katsotaan nyt sitten kuinka siinä käy. Täällä päin ainakin sataa ihan mukavasti.

Pääsin yhdeltä töistä ja keittelin rakkaalleni kahvia. Meidän kaverikin oli yllättäen tullut kylään.

Söin tossa äskettäin ja lueskelin treenilehteä. Nyt en ole uskaltanut alkaa treenaamaan, kun flunssaisena ei oikein saisi treenata. Kyllä mä muutamat vatsalihasliikkeet tuossa olohuoneen matolla kuitenkin tein.

Meillä 0li yleisurheilukisat tuossa eilen ja voitin 5 mitalia ! Se oli mahtavaa! Lajeina oli kuulantyöntö, keihään heitto, 60m juoksu, freestyle 200m ja sitten vielä viesti.

Illalla on vielä ryhmäx, eli meidän asukkaiden oma ryhmäkokoontuminen.

Niiskututtaa ja nenä vuotaa. No kai tää tästä. Harmittaa, kun ei pääse treenaamaan.

Good Morning

Heij!

Minusta ei ole vähään aikaan kuulunut mitään, joten ajattelin tulla rustailemaan vähän siitä, mitä kaikkea täällä on jo ehtinyt tapahtua.

Viikonloppuna lähdin Helsinkiin ja siitä Espooseen. Käytiin shoppailemassa ja syömässä ja pidettiin hauskaa. Sunnuntaina lähdimme rakkaani jalkapalloturnausta katsomaan. Mitalia ei tullut tällä kertaa, mikä harmitti miehiä. No kyl minuuki tossa vaiheessa olis harmittanu, et ei sen puoleen.

Eilen arki alkoi taas ja huomasin, että olin taas lihonut lisää viikonlopun aikana. Ihan huomaamattaan sitä pääsee taas lipsahtamaan rutiineistaan. Nyt täytyy skarpata! Kävin punttisalillakin eilen ja toivon, että siitä olis ollut edes hiukan hyötyä.

Töissä meni ihan mukavasti, ei ollut liian kiire eikä ollut liian tylsääkään. Iltapäivällä kävimme harjottelees keskiviikon kesäkisoja varten. Siellä kisaan miestäni vastaan hihi 😀

Mulla on keihäänheitto, 60m juoksu, 200m freestyler ja pituushyppy. Ai nii ja olihan meillä työpaikan viestijuoksukisakin.

Heräsimme rakkaani kanssa tänään klo: 07:00 ja vähän ennen kahdeksaa saatoin rakkaani bussipysäkille. Rakkaani otti minusta siinä ootellessa kuvia.

Mitähän muuta kertoisin? Huomenna on ne kisat ja tänään k0itan taas treenata ja siivota kotia.

Instagram, Ask.fm ja Youtube

Hey World!

Hei!

Minä olen Ilona ja asun Kouvolassa avopuolisoni kanssa rivitaloyksiössä. Olen 20v nainen ja minulla on paniikkihäiriö, epilepsia ja Traumaperäinen dissosiaatiohäiriö. Kaikkiin on lääkitys kyllä olemassa.

Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä 2,5v ja se tuntuu hurja pitkältä ajalta! Se oikea on löytynyt ❤

Olen töissä kahvilassa ja harrastan kuntosalilla treenaamista. Ihan kohta olen lähdössä salille. Lääkitykseni on saanut minut lihomaan, niin vähän ylimääräistä painoa on hyvä tiputtaa. 😀

Minulla on työpäivät maanantaisin, keskiviikkoisin, torstaisin ja perjantaisin. Eli 4 päivää viikossa ja se on ihan sopiva määrä.

Teen videoita Youtubeen, tosin niin vähän aikaa tehnyt videoita, että ei ne kovin hyvää kamaa ole 😀

Minut löytää myös Instagramista ja Ask.Fm:stä

Musiikkimakuni on aika kirjava. Rockkia, vähän heviä, poppia hiphoppia jne

 

Mutta nyt lähden kuntosalille. Tervetuloa seurailemaan blogiani!